Uutisarkisto
2006
19.11.
ALOITUSLEIRILLÄ HIKOILI YLI KAKSIKYMMENTÄ NUORTA
Saintsin kolmannetta kertaa järjestämä aloitusleiri onnistui ennakko-odotusten mukaisesti. Iältään 14-23-vuotiaita nuoria miehiä leirille osallistui yhteensä 22. Kahdeksantuntisella leirillä käytiin läpi perustekniikoita. Leirillä pidettiin myös puolentoista tunnin mittainen oppitunti, missä kerrottiin yleisiä asioita jenkkifutiksesta, mutta mentiin myös hieman pintaa syvemmälle hyökkäyksen ja puolustuksen ominaisuuksista. Leirillä lajista kiinnostuneet saivat hyvän startin joulukuussa Pirkkahallissa aloitettaviin talviharjoituksiin. Harjoituksien tarkasta alkamisajankohdasta ilmoitetaan forumilla!
• Tunnelmia leiriltä
• Artikkeli Pirkanmaan Sanomissa | Kuntoharjoitukset torstaisin
__________________________________________________________________________________
17.10.
SAINTS VALITTIIN VUODEN SEURAKSI
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto valitsi Saintsin vuoden 2006 seuraksi. Merkittävänä asiana pidettiin seuran kovaa kasvuaa, ja se on tällä hetkellä lisenssipelaajilla mitattuna Suomen neljänneksi suurin. Valintaan vaikutti myös "kokonaisvaltainen arviointi seuran kehityksestä, osallistumisesta,
menestyksestä, yhteistyöstä, sovittujen sääntöjen noudattamisesta ja muista
mahdollisesti esiin nousevista asioista suhteessa sekä seuran aikaisempaan
toimintaan että muiden seurojen toimintaan." Saints Ladies sai oman osansa huomiosta, kun joukkueesta valittiin ALL STARS -ryhmään peräti kolme pelaajaa: RB Jenny Jokihaara, DB Liisa Salomaa ja DL Piia Perälä.
__________________________________________________________________________________
08.10.
SAINTSIN KAUSI 2006 PÄÄTTYI
Tamperelaisen jenkkifutiksen kauden päätöstä juhlittiin Ylöjärvellä lauantaina 30.9. Ennen varsinaista juhlintaa Tampere Saints ry piti yhdistyskokouksen. Kokouksessa valittiin seuralle uusi hallitus. Myöhemmin palkittiin kauden parhaimmat pelaajat sekä C-junioreiden mitalivalmentajat. Loppuilta vietettiin pelaten ja saunoen. Saints kiittää vuodesta 2006 siirtyen hetkeksi tauolle. Piakkoin alkavista talvitreeneistä tiedotetaan forumilla.
• Palkitut Miehet | Naiset | A-nuoret | C-junioreiden valmentajat 2005
__________________________________________________________________________________
07.10.
C-JUNIORIT: SAINTS - TROJANS 6-40
Saintsin kausi 2006 sai päätöksen, kun C-juniorit hävisivät viimeisen runkosarjaottelun Turku Trojansille. Saintsilla oli sairastuvalla kaksi avainpelaajaa, mikä näkyi tamperelaisten otteissa.
• Otteluraportti | Otteluohjelma | Sarjataulukko
NOKIA Players Of The Game
Heikki Tuominen Saints | Joonas Andersson Trojans
__________________________________________________________________________________
24.09.
C-JUNIORIT: JETS - SAINTS 16-26 (8-16)
C-juniorit voittivat tiukan väännön jälkeen Lahti Jetsin luvuin 16-23. Jets siirtyi ottelun alussa johtoon, mutta Saints kiri vastustajan nopeasti kiinni. Joukkueella on nyt kahden ottelun voittoputki. Mikäli joukkue pystyy voittamaan kotonaan Turku Trojansin, pääsee se lokakuussa pidettävään lopputurnaukseen. Monia osa-alueita on vielä parannettava sen tavoitteen saavuttamiseksi.
• Otteluraportti | Otteluohjelma | Sarjataulukko
__________________________________________________________________________________
23.09.
IDÄN JOUKKUE VOITTI EAST-WEST BOWLIN 13-0
Steelersin järjestämä East-West Bowl -tapahtuma onnistui hienosti. Upealla Magnum Areenalla pelatun tähdistöottelun voitti lopulta tasaisesti heittäen ja juosten edennyt idän joukkue. Vähämaalisessa ottelussa kaikki pisteet tehtiin jo ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla hallitsivat puolustukset. Saintsin pelaajista DE Veikka Lehtonen oli lännen joukkueen ahkerin taklaaja 6,5 taklauksellaan. Sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa raatoivat OG/DT Jussi Honkonen, C/DT Hannes Mattila ja LB/TE Teemu Takala. Davin Peña pelasi koko ottelun pelinrakentajana.
• Tilastot lännen puolustus | lännen hyökkäys | idän puolustus | idän hyökkäys
• Kuvia (steelers.fi)
__________________________________________________________________________________
17.09.
EAST-WEST BOWL KUOPIOSSA 23.9.
Steelers järjestää tämän vuoden tähdistöottelun Kuopiossa. Ottelun joukkueet muodostuvat I ja II divisioonan pelaajista. Itä: Helsinki 69ers, Jyväskylä Jaguaarit, Kouvola Indians, Lahti Jets, Rovaniemi Arctic Circle Stars, Sipoo Bulldogs, Varkaus Steelers. Länsi: Helsinki GS Demons, Lieto Oakmen, Pori Bears, Seinäjoki Gators, Tampere Saints.
Edellisellä kerralla West voitti Bowlin luvuin 21-36. Tämän kertaisen ottelun lopputulosta on etukäteen vaikea arvioida. Päivän kunto ja pelitaktiikoiden nopea omaksuminen ovat keskeisessä osassa.
Saintsin pelaajat | West roster
QB Davin Peña
OL Jussi Honkonen
OL Hannes Mattila
DL Veikka Lehtonen
LB Anssi Kaikkonen
LB Teemu Takala
DB Janne Keränen
__________________________________________________________________________________
09.09.
C-JUNIORIT: SAINTS - WOLVERINES 14-8 (8-8) ja.
Saintsin nuorimmat voittivat hyvin taistelleen Wolverinesin Pyynikillä. Ottelu päättyi vasta neljännellä vuorolla jatkoaikaa muistuttavassa hyökkäyskilpailussa. Saints kohtaa seuraavassa ottelussa Lahti Jetsin.
• Otteluraportti | Otteluohjelma | Sarjataulukko
NOKIA Players Of The Game
Riku Mattila Saints | Max Westerlund Wolverines
__________________________________________________________________________________
04.09.
C-JUNIORIT: DEVILS - SAINTS 58-0 (36-0)
Saintsin C-juniorit aloittivat kautensa tappiolla. Asteittain kokeneeksi junioriseuraksi nouseva Espoo Devils kuritti Saintsia luvuin 58-0. Saints on tälle vuodelle uudistunut aika paljon, ja suurin osa joukkueesta on ensikertalaisia. Ottelun tulos oli kuitenkin valmentajille hienoinen pettymys, sillä joukkue ei saanut tehtyä vastustajalle pistettäkään.
• Otteluraportti | Pisteidentekijät
• Otteluohjelma | Sarjataulukko
__________________________________________________________________________________
26.08.
MIEHET: VÄLIERÄ JAGUAARIT - SAINTS 50-8 (26-2)
Saints koki tärkeimmässä ottelussa kauden suurimman tappion. Välierissä Jaguaarit osoittivat kunnioitettavaa asennetta. Vastustaja yksinkertaisesti halusi voittoa enemmän heti ensimmäisestä downista lähtien. Saints ei päässyt missään vaiheessa mukaan otteluun. Edustusjoukkueen kausi päättyi tappion myötä. I divisioonan finaalissa pelaavat tällä kaudella Jaguaarit ja GS Demons, joka voitti niukasti oman ottelunsa Varkaus Steelersiä vastaan luvuin 27-25. Tamperelainen jenkkifutis jatkuu, kun Saintsin C-juniorit pelaavat jo viikon päästä ensimmäisen sarjaottelunsa.
__________________________________________________________________________________
24.08.
C-JUNIORIT: KAUSI STARTTAA OTTELULLA DEVILSIÄ VASTAAN
SAJL on julkaissut C-poikien sarjaohjelman ja sarjakirjan (pdf). Saints-pyhimykset kohtaavat Devils-paholaiset Espoossa sunnuntaina 3.9 kello 14. Saintsilla on puolustettavanaan kauden 2005 pronssimitali. Vielä ei ole liian myöhäistä liittyä joukkueeseen!
__________________________________________________________________________________
19.08.
MIEHET: JAGUAARIT - SAINTS 36-0 (13-0)
Saints hävisi vierasottelun viimeisellä kierroksella. Saints sijoittui runkosarjassa lopulta neljänneksi. Seuraavaksi vuorossa on välierät. Tamperelaiset matkustavat jälleen ensi lauantaina Jyväskylään kohtaamaan Jaguaarit jo kolmannen kerran tällä kaudella. Ottelun voittaja etenee I divisioonan finaaliin, ja kohtaa joko Steelersin tai Demonsin.
• Otteluraportti | I divisioonan välierät viikonloppuna
• Lopullinen sarjataulukko | Otteluohjelma
__________________________________________________________________________________
12.08.
MIEHET: STEELERS - SAINTS 14-10 (7-3)
Steelers voitti niukasti puolustuksien taiston. Tamperelaisten pistenikkarina toimi WR/K Ilkka Laitinen, joka teki kenttämaalin, touchdownin ja vielä lisäpisteen. Saints kohtaa ensi lauantaina runkosarjan päättävällä kierroksella Jyväskylässä Jaguaarit.
• Otteluraportti
• Tilastot Hyökkäys | Puolustus (steelers.fi)
• Otteluohjelma | Sarjataulukko
__________________________________________________________________________________
05.08.
MIEHET: SAINTS - NORTHERN LIGHTS 34-0 (10-0)
Saints varmisti kotivoitolla paikan välieriin. Puolustus pelasi unelmaottelun pitäen maalialueen puhtaana oululaisista. Hyökkäys lämpeni toisella puoliajalla tehden useita pistesuorituksia. Jo ennalta tasaiseksi tiedetty I divisioona tulee jatkumaan jännittävänä loppuun asti.
• Otteluraportti | Otteluohjelma | Sarjataulukko
• Kuvia (Palojärvi) |1|2|3|4|5|6|7|8|9|10|11|12|13|14|15|
• C-junioreiden harjoitukset maanantaisin
NOKIA Players Of The Game
Janne Eskola & Tomi Valkonen Saints | Joonas Taina Northern Lights
__________________________________________________________________________________
29.07.
NUORTEN EM-KISAT: SUOMI JÄI SEITSEMMÄNNEKSI
Suomi paransi edellistä sijoitustaan yhdellä nuorten EM-kisoissa. Saintsin pelaajista WR Ilkka Laitinen oli tilastojen valossa yksi Suomen johtavista laitahyökkääjistä. OT Hannes Mattila oli aloittavana pelaajana melkein kaikissa otteluissa.
• Nuorisojoukkueen kannatuslehti 2006
• Otteluraportti Tsekki-ottelusta | Tilastot | Kuvia
• Otteluraportti Ruotsi-ottelusta | Tilastot | Kuvia
__________________________________________________________________________________
25.07.
NUORTEN EM-KISAT: HERRAINSILTA JA ESKOLA PALKITTUJA
Suomen ottelut nuorten EM-kisoissa ovat alkaneet kahdella tappiolla. Saintsin pelaajat LB Jussi Herrainsilta ja HB Janne Eskola ovat pokanneet palkinnot joukkueen parhaimpina pelaajina. Suomella on edelleen mahdollisuudet mitalipeleihin.
• Otteluraportti Venäjä-ottelusta | Tilastot | Kuvia | Kuvia II
• Otteluraportti Ranska-ottelusta | Tilastot | Kuvia | Kuvia II
__________________________________________________________________________________
21.07.
LADIES: JAGUARS – SAINTS 24-0 (10-0)
Saintsilla olisi ollut mahdollisuus päästä voitolla play off -otteluihin, mutta kausi päättyi tappioon. Harjoitukset jatkuvat Pyynikin kentällä!
• Otteluraportti
• Sarjataulukko | Otteluohjelma
__________________________________________________________________________________
17.07.
MIEHET: BEARS - SAINTS 14-28 (6-14)
Saints voitti Pori Bearsin varmalla hyökkäys- ja puolustuspelillä. Voiton myötä sarja siirtyy kolmen viikon maaottelutauolle.
• Otteluraportti | Otteluohjelma
• Kuvia UrheiluPorin galleriassa
__________________________________________________________________________________
16.07.
NUORET: EM-RYHMÄ VALITTU TUKHOLMAN KISOIHIN
Nuorten maajoukkueen päävalmentaja Harri Malkamäki valitsi lopullisen ryhmän Tukholmassa pelattaviin EM-kisoihin. Saintsilta joukkueeseen valittiin kahdeksan pelaajaa. Uusia pelaajia ovat DL Hannes Jokinen ja DB Aki Baumgartner
__________________________________________________________________________________
09.07.
LADIES: SAINTS - RAJARITARIT 6-0 (6-0)
• Otteluraportti
• Kuvia |1|2|3|4|5|6|7|8|9|joukkuekuva|
NOKIA Players Of The Game
Piia Perälä Saints | Nea Nyyssönen Rajaritarit
__________________________________________________________________________________
08.07.
MIEHET: JETS - SAINTS 12-44 (6-30)
Saints voitti vieraissa divarin perääpitävän Jetsin. Play off-paikasta käydään taistoa seuraavaksi vierasottelussa Pori Bearsia vastaan.
• Otteluraportti | Otteluohjelma | Sarjataulukko
• Kuvia |1|2|3|4|5|6|7|8|
__________________________________________________________________________________
03.07.
|
C-JUNIORIT: ENSIMMÄISELLÄ LEIRILLÄ UUSIA KASVOJA
Saintsin junioreiden kasvattaminen jatkuu. Sunnuntaina 2.7. järjestetyllä C-junioreiden aloitusleirillä nähtiin uusia pelaajakokelaita. Osanottajia oli yhteensä 20. Kuusituntisella leirillä harjoiteltiin jenkkifutiksen alkeita pelipaikkakohtaisesti. Lopussa nuoret pääsivät kokeilemaan taitojansa scrimmagessa. Viime vuonna aloitettu juniorityö on osoittanut kantavan hedelmää, sillä esimerkiksi kauden 2005 C-junioreista neljä pelaajaa edustaa tällä hetkellä sekä miesten joukkuetta että nuorten maajoukkuetta. Aloitusleirin toinen osa pidetään sunnuntaina 30.7. Pyynikin kentällä.
- On mukavaa, että leirillä nähtiin uusia nuoria. Valitettavasti osa vanhoista pelaajista ei päässyt tulemaan, mutta ovat jatkossa kyllä mukana. Pelaajamateriaalin kannalta tilanne näyttää hyvältä. Tänään kävimme läpi pääosin perusjuttuja. Seuraavalla kerralla voimme ottaa mukaan jo uusia pelejä, suunnitteli puolustuksen koordinaattori Niko Mäkinen.
- Leiri onnistui hyvin. Uudet pelaajat ovat potentiaalisia ja oppivat nopeasti uusia asioita. Jenkkifutiksesta kiinnostuneet nuoret ovat jatkossakin tervetulleita joukkueeseemme, toivotti hyökkäyksen koordinaattori Jesse Kalevo.
• Kuvia | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15
• Michael Quarshien jenkkifutisleiri
__________________________________________________________________________________
01.07.
MIEHET: SAINTS - 69ERS 28-13 (7-13)
• Otteluraportti | Otteluohjelma | Leipää ja sirkushuveja
• Kuvia (Palojärvi) |1|2|3|4|5|6|7|8|9|10|11|12|13|14|15|16|17|18
NOKIA Players Of The Game
Ilkka Laitinen Saints | Markus Mannila 69ers
__________________________________________________________________________________
21.06.
MIEHET: SAINTS - DEMONS 20-28 (14-6)
• Otteluraportti | Otteluohjelma
NOKIA Players Of The Game
Erkki Kulmala Saints | Harri Leskinen Demons
__________________________________________________________________________________
18.06.
LADIES: SAINTS - WOLVERINES 6-12 (6-6)
• Otteluraportti | Wolverinesin otteluohjelma
• Kuvia |1|2|3|4|
NOKIA Players Of The Game
Jenny Jokihaara Saints | Anne Mäkinen Wolverines
__________________________________________________________________________________
13.06.
MIEHET: SAINTS 37 - STEELERS 30
Miehet voittivat vihdoin ensimmäisen kerran. Vuosien varrella vaikeaksi vastustajaksi osoittautunut Varkaus Steelers kaatui trilleriottelussa luvuin 37-30 (21-14).
• Otteluraportti | Otteluohjelma | Jälkipelit
• Kuvia (Jussi Palojärvi) | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12
NOKIA Players Of The Game: Janne Eskola Saints | A-P Kuivalainen Steelers
__________________________________________________________________________________
13.06.
LADIES: SAINTS 0 - ROOSTERS 57
Tampere Saints Ladiesien ja Roostersin kohtaaminen Velodromilla alkoi tamperelaisille pahimmalla mahdollisella tavalla. Roosters palautti pallon pohjiin heti Saintsin ensimmäisestä kick offista. Roostersin puolustus oli tiukka, mutta Saints sai myös onnistumisia.
• Otteluraportti | Artikkeli Pirkanmaan Sanomissa
NOKIA Players Of The Game: Liisa Salomaa Saints | Merita Bruun Roosters
__________________________________________________________________________________
05.06.
SAINTSILLA KAKSI TAPPIOTA VIIKONLOPULTA
SM-sarjaan noussut naisten joukkue hävisi Suomen mestarijoukkueelle GS Demonsille selkein luvuin 89-12. Miehet taas kokivat kirvelevän 16-13 tappion Oulu Northern Lightsia vastaan I divisioonassa.
• Naisten otteluraportti | Miesten otteluraportti
__________________________________________________________________________________
01.06.
JUNIORIT: JENKKIFUTISLEIREJÄ KESÄLLÄ
SAJL, Roosters ja Michael Quarshie järjestävät kesällä kolme jenkkifutisleiriä. Saints suosittelee leirejä lämpimästi Pirkanmaalaisille!
• Lisätietoa
__________________________________________________________________________________
29.05.
MIEHET: SAINTS 35 - JAGUAARIT 48
Saints sai kokea vielä viime vuonna Vaahteraliigassa pelanneiden Jaguaarien kovuuden. Tasaväkinen ottelu ratkesi viimeisellä neljänneksellä.
• Otteluraportti | Tilastot | Jälkipelit
• Kuvia (Jussi Palojärvi) | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | INTO
• Kausiennakot Jaguaarit | Demons blog | Kainalopallokorneri
NOKIA Player Of The Game: Jussi Lindqvist | Jaguaarit
__________________________________________________________________________________
23.05.
LADIES: HARJOITUSPELI JAGUARSIA VASTAAN
Saints kävi testaamassa kevätkuntoaan scrimmagessa Jyväskylä Jaguarsia vastaan kaksi viikkoa ennen SM-kauden alkua. Joukkue avaa kautensa lauantaina 4.6. Helsingissä GS Demonsia vastaan.
• Lue lisää | Otteluohjelma
__________________________________________________________________________________
21.05.
A-NUORET: ROOSTERS 28 - SAINTS 18
Roosters voitti loppuvihellykseen asti kestäneen jännitysnäytelmän. A-nuorten joukkue pääsi tappion myötä kesälomalle.
• Otteluraportti | Joukkuekuva
• SAJL:n uutinen | Kuvia | Lopullinen sarjataulukko
__________________________________________________________________________________
19.05.
A-NUORET: PRONSSIOTTELU MIELESSÄ
Saintsilla on mahdollisuus edetä pronssiotteluun, mikäli Roosters voitetaan ensi sunnuntaina. Viikonloppuna käynnistyy todella jännittävä A-nuorten runkosarjan päätöskierros.
• Tarkemmat spekuloinnit
__________________________________________________________________________________
13.05.
A-NUORET: SAINTS 29 - SEA CITY STORM 23
Erittäin tärkeä, upea ja odottamaton kotivoitto Rauma SCS:stä.
• Otteluraportti
• Kuvia (Jussi Palojärvi) | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7
• Kuvia (Tapio Ivalo) | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 |
9 |
10 |
11 |
12
__________________________________________________________________________________
07.05.
A-NUORET: WOLVERINES 44 - SAINTS 6
Helsinki Wolverines voitti ottelun lopulta suurinumeroisesti, vaikka Saints oli johdossa 6-0 ensimmäisellä puoliajalla.
• Otteluraportti | Tilastot
• Suomi nuorten EM-lopputurnaukseen
__________________________________________________________________________________
04.05.
A-NUORET: EM-KARSINTAOTTELU HOLLANTIA VASTAAN
Suomen maajoukkue pelaa EM-karsintaottelun lauantaina. Saints pelaa rästiottelun Wolverinesia vastaan sunnuntaina.
• Lisätietoa | Kokoonpanot
__________________________________________________________________________________
23.04.
A-NUORET: SAINTS 13 - CROCODILES 24
Huonon sään vuoksi viivästynyt kevätkausi näkyi joukkueen otteissa. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut paljon vuoden aikana.
• Otteluraportti
• Kuvia (Tapio Ivalo) | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 |
__________________________________________________________________________________
11.04.
EROTUOMARIKOULUTUS ENSI LAUANTAINA RATINASSA
Tampereella järjestetään tulevana lauantaina erotuomarikoulutus Ratinan stadionin Olympia kabinetissa. Kurssi on avoin kaikille halukkaille!
• Lisätietoa forumilla | SAJL:n uutisessa
__________________________________________________________________________________
10.04.
JANNE HEINO TAPASI ATLANTA FALCONSIN PATRICK KERNEYN
Kaudella 2005 A-nuorissa pelannut LB Janne Heino pääsi tapaaman NFL:n tähtiä. Heino, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa, sai kumppaneineen seurakseen mm. Falconsin DE Patrick Kerneyn.
• NFL-tähtien matkaa seuraava blogi | Heinon tunnelmia
__________________________________________________________________________________
09.04.
A-NUORET: VENÄJÄ KAATOI SUOMEN 27-2
Nuorten maajoukkue hävisi ystävyysottelun Venäjää vastaan. Venäläisten heittopeli toimi hyvin. Joukkue teki kaikki maalinsa heitoilla. Tilastoihin merkkautti eniten juoksujaardeja RB Janne Eskola. LB Jussi Herrainsilta taklasi vastustajan kerran ja avusti taklauksissa viisi kertaa.
• Otteluraportti | Tilastot
• Kuvia
__________________________________________________________________________________
04.04.
A-NUORET: SEITSEMÄN PELAAJAA MAAJOUKKUEESEEN
LB Hannu Lähteenmäki, RB Janne Eskola, WR Ilkka Laitinen, OL Jaakko Kaihlanen, OL Hannes Mattila, LB Jussi Herrainsilta ja DL Simo Kulmaviita pelaavat nuorten maajoukkueessa Venäjää vastaan. Myös tällä hetkellä Seinäjoella pelaava Saints-kasvatti TE Tommi Pinta on kokoonpanossa. Koko nuorisoryhmä on innoissaan ja valmis haasteeseen. Itäistä vierailijaa vastaan käytävä ottelu pelataan Helsingissä Finnair Stadiumilla lauantaina kello 15.
__________________________________________________________________________________
29.03.
A-NUORET: SCRIMMAGE SUJUI HYVISSÄ MERKEISSÄ
Saintsin A-nuoret pelasivat harjoitusottelun seuran miehiä vastaan. Ottelu osoitti, että seuran nuoret pelaajat ovat ottaneet ison askeleen eteenpäin ja kehittymistä on tapahtunut huomattavasti vuoden aikana. A-nuorten myöhässä alkava kausi potkaistaan käyntiin Pyynikillä lauantaina 22.4. kello 16, ottelulla Seinäjoki Crocodilesia vastaan.
__________________________________________________________________________________
24.03.
|
NUORISOPÄÄLLIKKÖ PITI LUENNON SAINTSIN VALMENTAJILLE
SAJL:n koulutus- ja nuorisopäällikkö Heikki Halttunen avasi liiton valmennusohjelman starttikurssin 23.3. Pirkkahallissa. Tilaisuuteen osallistui Saintsin valmennusjohtoa. Starttikurssi oli monipuolinen luento jenkkifutikseen ja valmennukseen liittyvistä keskeisistä asioista. Luento sisälsi sekä teoriaa että käytäntöä. A-nuorten valmentaja Davin Peña sai kurssilta paljon: "Olin hyvin tyytyväinen Halttusen vetämään starttikurssiin. Se piti sisällään asioita, joita kokeneemmankin valmentajan on hyvä tuoda aika ajoin mieleensä. Meille aloittaville valmentajille se toi esille seikkoja, joita emme olleet edes ajatelleet. Seurajohdolle kurssilla kerrottiin erilaisista keinoista, joilla välitetään tietoa nuorisojoukkueen sidosryhmille, ja miten heitä saadaan mukaan seuran toimintaan. Mielestäni kurssi oli tärkeä ja tarpeellinen. Halttunen osasi työnsä hyvin - ollen selkeästi oikea mies kyseiseen projektiin. Kokeneena jefumiehenä hänen tietotaitonsa on kattava. Hän myös piti huolen siitä, että keskustelimme avoimesti asioista."
• Lisätietoa
__________________________________________________________________________________
17.03.
A-NUORET: PYHIMYKSIÄ JATKAA NUORTEN MAAJOUKKUEESSA
Nuorten maajoukkueen seuraava leiri pidetään Helsingissä lauantaina 1.4. Yhteensä seitsemän pelaajaa selvisi ensimmäisestä leikkauksesta jatkoon. Yllätyksen järjesti viime kauden C-junioreissa pelannut LB Hannu Lähteenmäki. Muut leirille kutsutut ovat RB Janne Eskola, WR Ilkka Laitinen, OL Jaakko Kaihlanen, OL Hannes Mattila, DB Jussi Herrainsilta, TE Tommi Pinta ja erikoiskutsun saanut DL Simo Kulmaviita. • Lisätietoa
__________________________________________________________________________________
15.03.
A-NUORET: HARJOITUSOTTELU MAANANTAINA 27.3. KLO 21.15
A-nuoret valmistautuvat reilun kahden viikon kuluttua alkavaan kauteen harjoitusottelulla (scrimmage) miesten joukkuetta vastaan. Scrimmage pelataan täydellä vauhdilla mutta esimerkiksi pelien kutsumiseen annetaan tavallista enemmän aikaa. "Scrimmage saadaan pelattua juuri oikeaan aikaan. Vaikka kyse ei olekaan varsinaisesta ottelusta, saamme kaikki pelinomaisen treenin", kertoi päävalmentaja Jari Latomäki odotuksistaan. Ottelu pelataan Pirkkahallissa maanantaina 27.3. kello 21.15-22.30. Saints toivottaa varsinkin junioreiden vanhemmat tervetulleiksi seuraamaan ottelua!
__________________________________________________________________________________
03.03.
|
A-NUORET: TAMPERELAISIA LAHDEN MAAJOUKKULEIRILLE
Nuorten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue valmistautuu heinäkuussa pidettäviin EM-kisoihin. Saintsistä leirille lähtee näyttämään taitoja ennätykselliset yhdeksän pelaajaa. Leiri järjestetään tulevana lauantaina Lahden Suurhallissa.
Leirille osallistuvat Saintsiläiset:
Janne Eskola, A-nuorissa tuli tutuksi pelipaikat TE, WR, RB, SS. C-junioreissa keskittyi keskushyökkääjän tonttiin. Miehissä palautti potkuja. Nopeat jalat, hyvä kiihtyvyys ja lukee blokkeja hienosti. Todellinen WR/RB lupaus. Yleispelaaja, joka menestyy varmasti ns. taitopelipaikoilla.
Ilkka Laitinen, A-nuorissa pelasi QB:ta. Miehissä palautti potkuja ja pelasi WR:ää. Hyvät kädet, nopea, pienikokoinen mutta sitkeä. Ei valita kipua.
Juhani Jaakonsaari, A-nuorissa WR ja CB. Hiljainen ja rauhallinen. Kohtalaisen hyvät kädet, joita voisi vähän parantaa. Suhteellisen nopea. Näkymätön pelaaja, joka pääsee auki kuin varkain.
Tommi Pinta, A-nuorissa TE ja LS. Miehissä oli aloittava pelaaja. Viime kauden todellinen yllättäjä. Todella potentiaalinen pelaaja, jolta on syytä odottaa paljon. Edusti Suomea B-nuorten maajoukkueessa. Kutsuttiin NFL Europen leirille. Tähtäimenä jenkkiyliopisto. Tulevana kautena hakee kokemusta Seinäjoki Crocodilestä, mutta pelannee myös Saintsissä.
Jaakko Kaihlanen, A-nuorissa mukana hyökkäyksen linjassa. Voittamassa viime vuonna nuorten PM-kultaa Suomelle. Harjoittelee tulevaksi kaudeksi FB:ksi. Kovat oppimisen halut. Kriittinen omiin suorituksiin.
Hannes Mattila, OL. Lähtee toista kertaa kokeilemaan taitojaan MJ-leirille. Viime vuonna tuli paljon peliaikaa miehissä ja taidot ovat varmasti lisääntyneet.
Jussi Herrainsilta, CB tai safety. Ei ole tähän mennessä pelannut muuta kuin CB:tä. Mursi nilkkansa miesten ekassa pelissä. Voimaa on huomattavasti. Pelin lukutaitoa pitää kehittää. Tunnollinen harjoittelija. Hiljainen eikä valita. Voidaan odottaa paljon tulevaisuudessa.
Mikko Airaksinen, A- ja C-junnuissa CB ja safety. Luotettava ja ahkera, joka haluaa oppia uutta ja kehittyä.
Joni Hakanpää, safety ja CB. Ollut mukana jo kolme vuotta. Aluksi ei päässyt juurikaan pelaamaan juniorijoukkueen puuttumisen vuoksi. Kaudella 2004 osoitti olevansa pelimies miesten joukkueessa. Kehittynyt kovaksi taklaajaksi. Toista kertaa kokeilemassa MJ-leirillä.
Hannu Lähteenmäki, LB. Ensimmäinen kausi C-junioreissa vuonna 2005. Omaksunut lajin nopeasti. Ei karta taklaamista ja lukee peliä vähäisestä kokemuksestaan huolimatta hyvin.
• Leiriraportti
__________________________________________________________________________________
28.02.
LADIES: SAINTS YHTEISTREENEISSÄ ROOSTERSIN KANSSA
Saintsin naisjoukkue haki uusia kokemuksia tulevaan tiukkaan kauteen Eerikkilän Urheiluopistolta 25.2. Naiset treenasivat Roostersin naisjoukkueen kanssa ja lopuksi joukkueet pelasivat scrimmage-muotoisesti puolentoista tunnin ajan. SM-sarjassa ensi kaudella pelaava Saints sai käsityksen 9 vs. 9 –pelistä ja hyvää harjoitusta tulevaa kautta varten. ”Kumpikin joukkue ajoi vasta sisään omia kuvioitaan, joten harjoituspelissä päästiin pari treenikertaa heittämällä eteenpäin”, naisten puolustuksen koordinaattori Jarno Sainio totesi. ”Paljon on vielä tekemättä, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Nyt tiedämme, mitkä osa-alueet tarvitsevat eniten harjoitusta.”
__________________________________________________________________________________
15.02.
|
LADIES: JOUKKUE HAKEMASSA OPPIA SAJL:N LEIRILLÄ
Saints Ladiesista osallistui kahdeksan naista Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton järjestämälle leirille Lohjan Kisakalliossa 10.-12.2.2006. Kaksipäiväinen leiri sisälsi yhteensä viidet puolentoista tai kahden tunnin pelipaikkakohtaiset treenit. Leirille osallistui yhteensä 50 pelaajaa ja oppia hakevaa valmentajaa yhteensä seitsemästä seurasta. Saintsin naiset pitivät leirin valmennusta pääosin hyvänä. Muut järjestelyt olivat myös toimivia ja Kisakallion treenipaikat, palloiluhalli ja maapohjainen kuplahalli, olivat sopivat jenkkifutistreeneihin. Toiveeksi jäi vielä, että leiri olisi huipentunut peliin, jossa kaikki olisivat päässeet näyttämään osaamistaan ja juuri harjoiteltuja taitoja. Tyytyväinen naiskahdeksikko matkasi sunnuntai-iltana kotiin väsyneenä, mutta ajatuksissa vilisi uusia ideoita ensi kautta varten. Naisten treenit jatkuvat Pirkkahallissa maanantaisin ja torstaisin klo 21-21.30.
__________________________________________________________________________________
25.01.
A-NUORET: JOUKKUEEN VALMENTAJAT SELVILLÄ
A-nuorten joukkue alkaa valmistautumaan lähestyvään kauteen tutun päävalmentajan johtamana. Jari Latomäki jatkaa päävalmentajana ja hänen avustajinaan toimivat Mikko Kontto ja Davin Peña.
• Mietteitä tulevasta kaudesta | Sarjaohjelma
__________________________________________________________________________________
2005
14.12.
|
NAISTEN ALOITUSLEIRI: UUSIA KASVOJA JA HYVÄ FIILIS
Kaukajärven vapaa-aikatalolla 11.12. pidetty Saintsin naisten leiri oli onnistunut. Leirillä oli yhdeksän uutta lajista kiinnostunutta ja kahdeksan Saintsissä jo aiemmin pelannutta naista. Uudet tytöt pääsivät nopeasti lajiin sisään ja harjoittelivat entisten pelaajien kanssa lajin perusasioita aina pallon kiinniotosta backpedaliin ja easyuppeihin asti. Leirillä käytiin läpi perusteita hyökkäys- ja puolustuspelistä niin kentällä kuin teoriassakin. Kahdet treenit ja tunnin teoriapaketti olivat hyvä lähtökohta uuteen lajiin. Uudet tytöt tuntuivat olevan tyytyväisiä sunnuntain ohjelmaan ja vakuuttelivat, että kivaa oli. Myös valmentajakaksikko Tony Lehtola ja Jarno Sainio pitivät leiriä positiivisena tapahtumana. Sainio sanoi myös yllättyneensä iloisesti hyvistä catcheista. Naisten treenit jatkuvat Pirkkahallissa maanantaisin ja torstaisin klo 21-22.30.
__________________________________________________________________________________
14.12.
ALOITUSLEIRI: 25 OSALLISTUJAA HIKOILI KAUKAJÄRVELLÄ
Aloittelijoille järjestetty leiri saavutti tavoitteensa. Osallistujista kuusi edusti ikänsä puolesta C-junioreita, 13 A-nuoria ja kuusi täysi-ikäistä. Leirillä käytiin läpi jenkkifutiksen perusteita käytännössä ja luennolla. Tällä hetkellä Saintsin harjoitukset ovat olleet hyvinkin suosittuja, sillä yhteisissä harjoituksissa on käynyt noin 60 innokasta pelaajaa.
__________________________________________________________________________________
11.12.
|
VALMENTAJAT: MIEHET, NAISET JA C-NUORET
Saintsin jenkkifutisjoukkueiden valmennus on hyvällä mallilla. Seuran puheenjohtaja Aki Lindholmilla on ollut ilo todeta, että valmennusryhmät kaudelle 2006 ovat jo pääosin koossa. Edustusjoukkueen valmentajina jatkavat Karri Mikola ja pelaajavalmentaja Niko Mäkinen. Heidän lisäkseen ryhmään liittyvät kokeneet Tapio Ivalo ja Mikko Kontto. Ivalo ja Kontto ovat molemmat tunnettuja miehiä tamperelaisessa jenkkifutiksessa. Kaudella 2005 I divisioonan finaaliin edennyt naisten joukkue jatkaa tutulla valmennuskaksikolla. Tony Lehtola ja Jarno Sainio ovat valmiita johtamaan naisia myös seuraavana vuonna. Niin ikään C-junioreiden valmentajina jatkavat samat valmentajat. Pronssimitalistit Jesse Kalevo ja Niko Mäkinen ilmoittivat välittömästi kauden jälkeen valmentavansa joukkuetta kaudella 2006. A-nuorten valmennusta ei olla vielä vahvistettu, mutta siitä tiedotetaan heti kun valmennusryhmän henkilöt ovat selvillä.
• Talviharjoitukset alkaneet Pirkkahallissa
__________________________________________________________________________________
22.11.
JUNIORIT: SAINTS JA LATOMÄKI PALKITTIIN NUORISOTOIMINNASTA
Saintsin nuorisotoimintaa ohjaavan Jari Latomäen vuoden työ palkittiin SAJL:n kokoustilaisudessa. "Olen otettu huomiosta ja tuntuu hyvältä että työ ei ole mennyt hukkaan. Vaimolle iso kiitos ymmärtämisestä, työ on vienyt nimittäin valtavan määrän aikaa. Ja kiitos kaikille valmentajille, jotka ovat olleet mukana", kiitteli iloinen Latomäki. Tulevaisuuskin on tukevalla alustalla. "Toinen vuotuinen leiri järjestetään joulukuussa. Ensi kaudella jatketaan samoilla joukkueilla: Saints pelaa sekä A- että C-nuorten sarjoissa. Pyrimme saamaan lisää pelaajia varsinkin A-nuorten joukkueeseen."
__________________________________________________________________________________
11.11.
|
MIEHET: TYYTYVÄINEN TOMMI PALASI LEIRILTÄ
Väsynyt Tommi Pinta palasi Tampereelle erittäin tyytyväisenä. NFL Europen neljän päivän kansallisten pelaajien harjoitusleiri typistyi kahdeksi päiväksi hänen omasta tahdostaan. "Halusin jättää mahdollisuuden opiskella yliopistossa Yhdysvalloissa. Tiukat säännöt kieltävät pelaavia opiskelijoita vastaanottamaan minkään-laista korvausta pelaamisesta tai harjoittelemisesta ennen yliopistouraa, ja sen aikana. Jos olisin jäänyt leirille neljäksi päiväksi, en olisi voinut pitää niin sanottua kelpoisuutta yliopistojenkkifutikseen", selvitti lukioikäinen nuori mies. Hän sai leiriltä monipuolista valmennusta. "Kovaa menoa siellä kyllä oli. Useimmat pelikaverit olivat kooltaan isompia kuin minä ja muutenkin todella hyvässä fyysisessä kunnossa. Kaiken lisäksi he olivat erittäin nopeita. Pelaajilla oli asenne kohdallaan ja valmentajia kuunneltiin tarkasti. Koko ajan menimme täysillä. Valmentajia oli useita eri pelipaikoille, ja he korjasivat pienimmätkin virheet. Palaute oli perusteellista. Minun osaltani leiri meni ihan hyvin. Olin tosin aika hermostunut, ja joitakin palloja tiputtelin. Blokkejanikin meni ohi, mutta niistä täytyy antaa kredittiä koville kanssapelaajille. Niska on vähän hellänä. Nyt jäi kuitenkin kova treeni-into päälle. Se tukahdutetaan ainoastaan harjoittelemalla."
__________________________________________________________________________________
31.10.
MIEHET: TOMMI PINTA NFLE:N HARJOITUSLEIRILLE KÖLNIIN
Saintsin isoraaminen tulokaspelaaja Tommi Pinta on ottanut askeleen kohti ammattilaisliigaa. NFL Europe on kutsunut hänet ja kaksi muuta suomalaista 7. marraskuuta alkavalle harjoitusleirille. - Odotan innolla leiriä sekä kaikkea uutta mitä se tuo minun jenkkifutisuralle. Olen pelannut vasta vuoden Saintsin junnuleirin jälkeen, ja jo nyt olen pääsemässä kolkuttelemaan ammattilaisliigan ovea. Olen kuitenkin keltanokka muiden joukossa, joten liian paljon ei kannata etukäteen odottaa. Nöyränä lähden ja haluan oppia mahdollisimman paljon uusia asioita. Leirin jälkeen olen varmasti huomattavasti viisaampi.
__________________________________________________________________________________
30.10.
C-JUNIORIT: PRONSSIMITALI RAUMAN LOPPUTURNAUKSESTA
Saintsin nuoret voittivat seuran historian ensimmäisen mitalin.
Välieräottelu
Rauma Sea City Storm - Saints 59-6 (44-6)
Pronssiottelu
Helsinki Roosters - Saints 14-28 (8-12)
• Tulokset | Otteluraportit
__________________________________________________________________________________
17.10.
C-JUNIORIT: PAIKKA LOPPUTURNAUKSEEN VARMISTETTU
Saints - Rovaniemi Stars 41-0
Saints - Seinäjoki Crocodiles 30-0
• Raportti C-junioreiden turnauksista SAJL:n sivuilla
__________________________________________________________________________________
15.10.
C-JUNIORIT: KAKSI VOITTOA TAMPEREELTA
Rovaniemi Stars - Saints 0-39
Seinäjoki Crocodiles - Stars 6-0
Saints - Crocodiles 12-0
• Kuvia (J. Palojärvi): | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12
__________________________________________________________________________________
04.10.
A-NUORET: PM-KISOISTA KULTAA
Sisempi laitahyökkääjä (TE) Tommi Pinta ja hyökkäyksen linjamies (OL) Jaakko Kaihlanen olivat mukana voittamassa Suomelle kultaa nuorten PM-kisoissa. Suomi voitti ensin välierissä Norjan, ja finaalissa Tanskan.
• Lisää SAJL:n uutisissa
__________________________________________________________________________________
04.10.
MIEHET: EAST 21 - WEST 36
Jesse Kalevo teki ottelussa yhden juoksumaalin. Erkki Kulmala potkaisi kenttämaalin ja Karo Larres nappasi tärkeän syötönkatkon.
• Otteluraportti Pori Bearsin uutisissa
• Kuvia: | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 |
__________________________________________________________________________________
28.09.
MIEHET: EAST-WEST BOWL
Pori Bears järjestää East-West Bowl tähdistöottelun Porissa Karhuhallissa ensi lauantaina 1.10. Ottelu kerää parhaimmat divisioona-pelaajat ympäri Suomea. Idän joukkueeseen osallistuu pelaajia Rovaniemi ACS:sta, Oulu Northern Lightsista, Varkaus Steelersistä, Lahti Jetsistä, Kouvola Indiansista, Sipoo Bulldogsista ja Helsinki 69ersista. Länsi koostuu Pori Bearsin, Tampere Saintsin, Vaasa Vikingsin, Lieto Oakmenin, Padasjoki Predatorsin, Päijänne Piratesin ja Helsinki Demonsin pelaajista. Lisätietoa tapahtumasta löytyy Pori Bearsin sivuilta.
Saintsistä ottelussa pelaavat:
OL Juha Heino
OL Peter Rautanen
RB Jesse Kalevo
RB Davin Peña
WR Erkki Kulmala
LB Karo Larres
DB Niko Mäkinen
DB Riku Ryhänen
__________________________________________________________________________________
28.09.
NAISET: LIINA MANCUSO JA PIIA PERÄLÄ TÄHTIKUUSIKKOON
Liina Mancuso ja Piia Perälä valittiin naisten 1-divisioonan parhaimpien pelaajien joukkoon. Mancuso ja Perälä palkittiin kummatkin puolustuksessa tehdystä loistavasta työstä. Palkinnoista äänestivät itse joukkueet, jolloin ne varmasti ovat menneet oikeisiin osoitteisiin. Kauden 2005 palkitut.
__________________________________________________________________________________
25.09.
A-NUORET: PM-KISAT
Saintsin nuoret kasvatit: hyökkäyksen linjamies Jaakko Kaihlanen ja sisempi laitahyökkääjä Tommi Pinta edustavat Suomea ensi lauantaina 1.10. alkavassa nuorten PM-kisoissa. Turnaus pidetään Ruotsissa, Tyresön kaupungissa. Suomi pelaa ensimmäisen ottelun Norjaa vastaan. Ottelun voittaja pelaa finaalissa, häviäjä pronssiottelussa. Nuorten maajoukkue.
__________________________________________________________________________________
23.09.
NAISET, MIEHET, A-NUORET: KAUSI 2005 PAKETISSA
Kun C-juniorit vetävät vielä viimeisiä harjoituksia ennen kauden alkua, ovat Tampereen jenkkifutis ry:n muut joukkueet päättäneet kauden 2005. Päätösjuhlia vietettiin Ylöjärvellä KooVeen urheilumajalla. Railakasta aikaa vietettiin urheillen, grillaten, saunoen ja jännittäen Vaahteraliigan finaalia. Saints Ladies kiitti ennennäkemättömillä lahjoillaan valmentajia Tony Lehtolaa, Jarno Sainiota ja Niko Mäkistä sekä Andy Bezairea. Miesten joukkue kiitti kehystetyllä joukkuekuvalla Karri Mikolaa ja matkoilla ollutta joukkueen- johtajaansa Aki Lindholmia. Palkitut: miehet, naiset, A-nuoret.
__________________________________________________________________________________
07.09.
NAISET: SAINTS LADIES ESITTELEMÄSSÄ JEFUA YLIOPISTOLLA
Saintsin naiset tekevät jenkkifutista tutuksi Tampereen yliopistolla torstaina 15.9. järjestettävässä Poltetta puntissa –liikuntatapahtumassa. Poltetta puntissa on Opiskelijoiden liikuntaliiton järjestämä kiertue, jonka ensisijainen tavoite on lisätä opiskelijoiden liikunnallista aktiivisuutta. Lisätietoa yliopiston sivuilta.
__________________________________________________________________________________
01.09.
C-JUNIORIT: SAINTSIN KAUSI ALKAA 17.9.
Juniorijoukkue on viimeiset viikot valmistautunut tulevaan kauteen. Harjoituksiin on osallistunut keskimäärin 25 innokasta nuorta. Valmentajat Niko Mäkinen ja Jesse Kalevo ovat alkaneet ajamaan sisään pelikirjaa. Harjoituksiin voi edelleen osallistua jenkkifutiksesta kiinnostuneet 13-17-vuotiaat pojat. Lisätietoa löytyy foorumilta.
__________________________________________________________________________________
28.08.
A-NUORET: MAAJOUKKUELEIRI 2005
Saintsin A-nuorten joukkueesta valittiin nuorten maajoukkueleirille Tommi Pinta, Hannes Mattila, Joni Hakanpää, Hannes Jokinen ja Jaakko Kaihlanen. Leirille on kutsuttu yhteensä 63 pelaajaa, joista valitaan joukkueeseen 45. Lopullinen joukkue julkaistaan viimeisten harjoitusten jälkeen. Lisätietoa liiton sivuilta.
__________________________________________________________________________________
28.08.
MIEHET: STEELERS 25 - SAINTS 0
Tamperelaiset kaatuivat saappaat jalassa - Steelers finaaliotteluun Demonsia vastaan.
• Otteluraportti | Tilastot
• Kuvia: | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
__________________________________________________________________________________
20.08.
MIEHET: SAINTS 52 - VIKINGS 3
Saints varmisti voitollaan playoff-paikan.
• Otteluraportti | Tilastot
• Kuvia (Jussi Palojärvi): | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 |
• Videot: Anttilan & Peñan TD:t | Mäkisen & Pinnan TD:t (2Mt)
__________________________________________________________________________________
13.08.
MIEHET: SAINTS 15 - DEMONS 29
Saints pystyi antamaan kovan vastuksen sarjajohtaja Demonsille.
• Otteluraportti | Tilastot
• Kuvia (Jussi Palojärvi): | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 |
• Videot: Jussi Kähönen TD | Peñan & Kulmalan TD:t (2Mt)
__________________________________________________________________________________
07.08.
NAISET: BUTCHERS 6 - SAINTS 0
Saints hävisi niukasti yhdellä touchdownilla I divisioonan finaaliottelun.
• Otteluraportti
• Kuvia Butchersin sivuilla
__________________________________________________________________________________
07.08.
MIEHET: 69ERS 14 - SAINTS 36
Tamperelaiset pitivät helsinkiläiset kurissa - koko joukkue loisti.
• Otteluraportti | Tilastot | SAJL:n kuvat
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15
• Videot: Tomi Valkosen TD palautus | Peñan & Kulmalan TD:t (2Mt)
__________________________________________________________________________________
31.07.
NAISET: TAMPEREEN VÄLIERÄTURNAUKSESTA VOITTO
Saints eteni I divisioonan finaaliotteluun - vastustajana Porvoo Butchers.
• Turnausraportti
• Kuvia: | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 |
__________________________________________________________________________________
30.07.
JUNIORIT: SAINTS PYRKII KOKOAMAAN C-JUNIORIJOUKKUEEN SYKSYKSI
Saints järjestää C-juniorileirin Pyynikin kentällä sunnuntaina 31.07. Seura kehottaa jenkkifutiksesta kiinnostuneet 13-17-vuotiaat pojat tulemaan tutustumaan lajin tekniikoihin ja sääntöihin. Leiri on ilmainen mutta osallistujat maksavat itse ruokansa (n. 10 euroa). Tarkempi aikataulu ja leirin sisältö ilmoitetaan leirin alussa. Leirin vastuuvetäjänä toimii Niko Mäkinen. Osallistujien on varustauduttava urheiluvaatteilla, nappiksilla (tai lenkkareilla), hammassuojilla ja vesipullolla.
ALUSTAVA AIKATAULU
KLO 11.30 - ilmoittautuminen KLO 12.00-18.00 - tekniikat, säännöt, harjoitukset
Ilmoittautumiset Aki Lindholmille - aki.lindholm(a)tamperesaints.com. Ilmoittautumisaika on jo päättynyt mutta leiri on silti avoin kaikille!
• Raportti
• Lisätietoa
__________________________________________________________________________________
17.07.
NAISET: VARKAUDESSA VOITTO JA TASAPELI
Saintsin kova kunto jatkuu naisten I divisioonassa. Välieräturnaus Tampereella lauantaina 30.07.
• Turnausraportti
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6
__________________________________________________________________________________
12.07.
MIEHET: SAINTS 12 - STEELERS 30
Saints antoi kovan vastuksen I divisioonan kärkijoukkueelle.
• Otteluraportti | Tilastot
• Kuvia (Jussi Palojärvi): 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8
• Videot: Davin Peñan TD juoksu | Erkki Kulmalan TD kiinniotto (2Mt)
__________________________________________________________________________________
12.07.
NAISET: TURUN TURNAUKSESTA KAKSI UPEAA VOITTOA
Saints-ladyt jatkavat tappioitta naisten I divisioonassa.
• Turnausraportti
• Tuore joukkuekuva
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7
__________________________________________________________________________________
24.06.
MIEHET: SAINTS 40 - OAKMEN 7
Saints otti henkisesti tärkeän kotivoiton Oakmenistä.
• Otteluraportti | Tilastot
• Kuvia (Jussi Palojärvi): 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7
• Videot: Erkki Kulmalan TD kiinniotto | Davin Peñan TD juoksu (2Mt)
__________________________________________________________________________________
13.06.
MIEHET: NORTHERN LIGHTS 14 - SAINTS 6
Miehet hävisivät tiukan ottelun Oulu Northern Lightsia vastaan.
• Otteluraportti | Tilastot
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10
• Videot: Davin Peñan TD juoksu (2Mt) | Myllylä - Oulun TD (2Mt)
__________________________________________________________________________________
13.06.
NAISET: 1 VOITTO, 1 TASAPELI OULUN TURNAUKSESSA
Naisjoukkue pelasi onnistuneen turnauksen Oulussa.
• Turnausraportti
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4
__________________________________________________________________________________
04.06.
|
MIEHET: BEARS 9 - SAINTS 35
Saints otti upean vierasvoiton Pori Bearsista. Pisteitä tehtailivat Andy Bezairen heitoista Mikko Ovaska (1 TD + 1 EP), Erkki Kulmala, juosten Bezaire sekä Davin Peña (1 TD + 2 kahden pisteen yritystä) ja viimeisen niitin iskenyt, rähmäyksen maaliin palauttanut rookie Peter Rautanen. Tamperelaiset lähtivät heti ottelun alusta aggressiivisesti pelaamaan, mikä saattoi yllättää Bearsin. Tasapainoinen hyökkäys ja kaksi pitkää heittomaalia loivat Saintsille johtoaseman ensimmäisellä neljänneksellä. Pori kavensi, mutta ei missään vaiheessa päässyt hätyyttelemään Saintsin johtoa. Joukkue matkaa seuraavaksi Ouluun, missä se kohtaa viime vuoden karsintaottelussa vastustajana olleen Northern Lightsin.
MVP
Akseli Fonsen - Bears
Davin Peña - Saints
• Otteluraportti | Tilastot
• Tuore joukkuekuva
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8
• Videot: Peter Rautasen TD palautus (2Mt) | Mikko Ovaskan TD kiinniotto (2Mt)
__________________________________________________________________________________
26.05.
NAISET: JUTTU TAMPERELAISESSA
Tampereen paikallislehti Tamperelainen lähetti toimittaja Santtu Silvennoisen Saintsin naisten treeneihin. Silvennoinen on tuttu myös Aamulehdestä, ja on jo aikaisemmin kirjoittanut juttuja Saintsistä. Hän haastatteli Anne Rantasta ja Kristiina Pitkästä. "Mimmiä kaatuu ja pelaajilla on hauskaa"
__________________________________________________________________________________
22.05.
|
MIEHET: HARJOITUKSET YHDESSÄ TROJANSIN KANSSA
Miesten joukkue sai kaivattua toimintaa kun Trojans saapui Tampereelle yhteisiin harjoituksiin. Joukkueet ajoivat omia pelistrategioitaan sisään scrimmage-mallisesti. Vaikka kovuutta riittikin, harjoitukset käytiin reilussa hengessä. Trojansin pelinrakentaja Chris Dapolito väläytteli taitojaan liikkuvuudellaan ja tarkoilla heitoillaan. Tamperelaisista Mikko Ovaska, amerikkalainen Latrice Little ja Davin Peña ottivat QB Andy Bezairen heittoja kiinni. Juoksupeli lähti hitaasti mutta varmasti toimimaan FB Jari Latomäen opetellessa uutta pelipaikkaa. Puolustuksessa veteraani Karo Larres, Aarno Kauppi ja tukimieheksi siirtynyt Tomi Valkonen niittasivat näyttävästi vastustajia muutamaan otteeseen. Erityishuomion ansaitsee Saintsin vasta 15-vuotias sentteri Hannes Mattila, joka suoriutui tehtävästään hyvin isoa puolustuslinjaa vastaan. Saintsin sarjakausi alkaa lauantaina 04.06. Porissa Bearsia vastaan.
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12
__________________________________________________________________________________
20.05.
NAISET: HARJOITUSOTTELU JAGUAAREJA VASTAAN
Saintsin naisjoukkue pelasi harjoitusottelun Jaguaareja vastaan sunnuntaina. Saintsilta jäi viime vuonna ottelu väliin, ja tänä vuonna joukkue lähtikin innoissaan hakemaan kokemusta tulevaa kautta varten. Jaguaarit nousivat viime kauden päätteeksi SM-sarjaan. Ottelu pelattiin hyvässä hengessä. Tamperelaiset olivat tyytyväisiä pelin jälkeen; uusia asioita tuli opittua paljon ja kuviot olivat paremmin hallussa kuin mitä osattiin odottaa.
• Joukkuekuva
• Kuvia: 1 | 2 | 3 | 4 | 5
• Otteluraportti
__________________________________________________________________________________
15.05.
|
A-NUORET: SAINTS 0 - BUTCHERS 21
Butchers Porvoosta löi viimeisen naulan arkkuun ja voitti Saintsin A-nuorten viimeisessä runkosarjaottelussa. Butchersin ja Saintsin vääntö oli tiukinta, mitä tamperelaiset ovat nähneet vähään aikaan. Saintsin joukkue kärsi jo aikaisemmin loukkaantumisista eikä syvyys riittänyt tyhjien paikkojen täyttöön. Joukkuehenki kantoi kuitenkin pitkälle. Vasta toisella puoliajalla kotijoukkue taittui. Saintsin parhaimman palkinnon pokkasi erinomaisesti pelannut DE/OL Jaakko Kaihlanen, vierasjoukkueelta taklauksia ja jaardeja kalastellut Tero Kontiainen.
• Kuvia: WARMUPS I | WARMUPS II | SIDELINE | DEFENSE
• Valmentaja Latomäen puhe (1 Mt) pelaajille ottelun jälkeen
• Otteluraportti
• Lisää kuvia Butchersin kotisivuilla
Tampereella pelataan seuraavan kerran sarjaottelu vasta heinäkuussa. Lataa miesten joukkueen kotiotteluaikataulu (pdf-tiedosto). Se sisältää vapaalipun ensimmäiseen kotiotteluun.
SAINTSIN NUORTEN JOUKKUE KIITTÄÄ TUKIJOITANSA KAUDESTA 2005!
__________________________________________________________________________________
15.05.
MIEHET: HARJOITUKSET TROJANSIN KANSSA ENSI LAUANTAINA
Turku Trojans vierailee lauantaina 21.05. Tampereella. Toisin kuin yleensä kohtaaminen ei pidä sisällään varsinaista scrimmage ottelua, vaan joukkueet pitävät yhteiset harjoitukset. Valmentajat ovat päättäneet, että omia pelejä käydään rauhassa läpi. Trojansilla on todennäköisesti mukanaan myös amerikkalainen pelinrakentaja Chris Dapolito Duken yliopistosta. Trojans on viimeksi pelannut Tampereella ystävyysottelun vuonna 1999. Joukkueen valmentaja Tomi Haula valmensi Pyynikki Patriotsia vuonna 1997. Saintsin päävalmentaja Karri Mikola, laitahyökkääjä Erkki Kulmala ja keskushyökkääjä Davin Peña pelasivat tuolloin Haulan johtamassa joukkueessa.
__________________________________________________________________________________
13.05.
MIEHET: KARRI MIKOLA PÄÄVALMENTAJAKSI
Tampere Saintsin edustusjoukkueen päävalmentaja vaihtui torstaina 12.05. Saintsia reilun vuoden valmentanut Zoran Kanti-Paulin päävalmentajan tehtävää jatkaa hyökkäyksen koordinattorina toiminut Karri Mikola. Mikolaa auttaa valmennuksessa Niko Mäkinen.
__________________________________________________________________________________
07.05.
A-NUORET: SAINTS 0 - ROOSTERS 64
Helsinki Roosters voitti Saintsin jälleen suurinumeroisesti luvuin 64-0. Joukkueiden parhaiksi valittiin Saintsin Christoffer Anttila ja Roostersin sentteri Erfan Jahangiri.
SUNNUNTAINA 15.05. kello 14.00 Tampere Saintsin A-nuoret kohtaavat kauden viimeisessä kotiottelussa Butchersin Pyynikin urheilukentällä. VAPAA PÄÄSY!
• Tilannekuvia (copyright Jussi Palojärvi): RUSH | TACKLE | TACKLE II | RUSH II | DAYLIGHT
• Kuvia ottelusta Cowboysia vastaan 23.04.
• Otteluraportti
__________________________________________________________________________________
23.04.
|
A-NUORET: SAINTS 6 - COWBOYS 22
Etelä-Karjala Cowboys asettui Tampereella kotijoukkue Saintsia vastaan aurinkoisella säällä käydyssä ottelussa. Ottelua seurasi arvioiden noin 70 katsojaa. Edellisten otteluiden tappiot eivät selvästikään lannistanut, vaan Saints painoi täysillä päälle. Cowboys ei ottelua dominoinut, mutta tasaisen varmalla tyylillä onnistui runnomaan pallon maaliin. Positiivinen edistys Saintsin esityksessä oli tamperelaisten onnistuminen maalinteossa kun Tommi Pinta otti pallon kiinni ja vei sen 15 jaardin juoksulla aina maaliin asti. Saints osoitti pelissä otteidensa kovenemisen ja asenteensa jatkuvan paranemisen. Joukkueiden parhaiksi valittiin Saintsin Pinta ja Cowboyseissa vahvasti pelannut pelinrakentaja numero 86.
Lauantaina 07.05. kello 14.00 Tampere Saintsin A-nuoret kohtaavat kotipelissä Roostersin Pyynikin urheilukentällä. Vapaa pääsy!
• Tuore joukkuekuva, valokuvaajana Jussi Palojärvi
• Tilannekuvia: VIHDOINKIN | TOUCHDOWN | CELEBRATION | HURDLE
• Otteluraportti
• Lisää kuvia
__________________________________________________________________________________
16.04.
|
A-NUORET: BUTCHERS 53 - SAINTS 0
Porvoo Butchers jatkoi nuorten joukkueen tuskaa. Porvoolaiset takoivat taululle edellisten joukkueiden tyyliin yli 50 pistettä. Ottelu päättyi lukemin 53 - 0. Joukkueen valmentaja Jari Latomäki sai aisaparikseen Karri Mikolan hyökkäyksen koordinaattoriksi. Andy Bezaire ei päässyt Porvoon vieraspeliin. Karri ajoi sisään pari uutta peliä, jotka onnistuivat odotettua paremmin. "Numerot ei kerro aivan koko totuutta ottelun kulusta. Junnumme pelasivat ihan hyvin", kommentoi Mikola. Saintsilta loisti tänään hyökkäyksen pelaajat. "Tommi Pinta otti hienoja koppeja ja eteni kiinniotoillaan varsin mukavasti. Maalikin oli jo lähellä." Teurastajat pelasivat todella hyvää jenkkifutista ja esiintyivät edukseen. Pelinrakentaja Ilkka Laitisella on vielä hiottavaa heitoissa, mutta hän on kehittynyt nopeasti. "Ile pelasi hyvin. Useimmiten hän sai heitettyä pallon niin, että heitot olivat kiinniotettavissa. Oli itse asiassa mukava seurata joukkueen toimintaa", jatkoi Mikola. Saintsin juniorit ovatkin saaneet paljon kehuja kuristaan ja joukkuehengestään. "Edustusjoukkueiden pelaajat saattavat välillä sortua suunsoittoon, mutta meidän pojat puhalsivat yhteen hiileen alusta loppuun. En näe joukkueen olevan minkäänlaisessa kriisissä. Uskon, että koko ajan kehitymme ja kun muutama asia saadaan korjatuksi, saamme vihdoin ensimmäisen maalinkin." Saintsin joukkueen suurin heikkous on juoksupeli. Ottelussa se eteni verrattain vähän. Mikola ei kuitenkaan pistä heikkoa juoksupeliä linjan syyksi: "Porvoo iski keskustan kiinni. Yritimme juosta myös linjan päästä mutta silloin tarvitaan vahvaa fullbackiä raivaamaan tietä. Sellainen meiltä valitettavasti puuttui. Hyökkäyksen linja oli todella hyvä heittopeleissä! Jaakko Kaihlanen ja Hannes Jokinen ovat väkeviä heittoblokkaajia." Saintsin puolustus esitti numeroista huolimatta kovia taklauksia usean eri pelaajan toimesta. Puolustupelaajien sijoittuminen oli hyvä, mutta taklaukset epäonnistuivat liian usein.
Lauantaina 23.04. kello 14.00 Tampere Saintsin A-nuoret kohtaavat kotipelissä Cowboysin Pyynikin urheilukentällä. Vapaa pääsy!
• Otteluraportti
• Kuvia Butchersin sivuilla
__________________________________________________________________________________
11.04.
NAISET: HUHTIKUUN LEIRI OLI UUTTA OPETTAVA
Saintsin naisten joukkue järjesti leirin huhtikuun alussa. Leiri oli onnistunut ja lisäsi naisten jenkkifutiksen tunnettuutta Tampereella. Liisa Salomaa kirjoitti tapahtumasta raportin.
__________________________________________________________________________________
10.04.
|
A-NUORET: ROOSTERS 64 - SAINTS 0
A-juniorit jatkoivat ottelusarjaansa Helsingissä. Jo etukäteen tiedettiin, että tuleva vasustaja on paha kokemattomalle Saintsille. Roosters näytti tamperelaisille kaapin paikan ja Saints hävisi ottelun luvuin 64 - 0. A-nuorten puolustuksen valmentaja Janne Sievänen oli kuitenkin tyytyväinen: "Joukkueen esitys oli paljon parempaa viime lauantaihin verrattuna. Puolustus oli kovempi ja hyökkäys eteni saaden uusia yrityksiä. Aloittavaksi pelinrakentajaksi vaihdettu Ilkka Laitinen esitti varmoja otteita, ja tulevaisuus näyttää kuinka hyväksi hän kehittyy. Keskushyökkääjä Janne Eskola väläytti hyviä juoksuja. Hänen ollessa vaihdossa, joukkueen valiopelaaja Riku Ryhänen juoksi pitkiä siivuja. Ryhänen antoi kovia taklauksia myös puolustuksessa." Roosters eteni tasapainoisesti juosten ja heittäen. Onnistuneet WR-screenit toivat helsinkiläisille jaardeja. "Meidän asenne oli varmempi ja enää ei pelätty. Seuraava peli ei ole yhtään helpompi. Siksi tämän pelin toisella puoliajalla tapahtunut nukahtaminen ei saa toistua", jatkoi Sievänen.
• Otteluraportti
• Kuvia
__________________________________________________________________________________
04.04.
A-NUORET: COWBOYS 54 - SAINTS 0
Saintsin A-juniorit aloittivat kautensa lauantaina Lappeenrannassa. Poikien tunnelmat olivat jännittyneet mutta itsevarmat. Itse pelissä hermot kuitenkin yllättivät nuoren ja kokemattoman joukkueen. Lappeenrannan ja Imatran yhteinen joukkue Cowboys oli vaikea vastustaja. Saints hävisi ottelun luvuin 54 - 0. Joukkueen huoltajana toiminut Tomi Valkonen tavoitettiin puhelimitse kotimatkalta. "Ensimmäinen puoliaika oli epävarmaa. Palloja putoili ja vastustajan kokeneemmat pelaajat dominoivat. Toinen puoliaika olikin jo vapautuneempaa. Poikien seuraava vastustaja Roosters on haastava mutta tämän pelin jälkeen on helpompi jatkaa", raportoi Tomi. Ottelu pelattiin todella kylmällä säällä ja joukkueet saivat välillä täristä kylmyydessä.
• Otteluraportti
__________________________________________________________________________________
22.03.
NUORET LOISTIVAT SCRIMMAGESSA
Juniorit pelasivat suurella sydämellä tasaisessa scrimmagessä. Nuorten pelinrakentaja Simo Kulmaviidan, valmentaja Andy Bezairen ja senioreiden laitahyökkääjä Olli Rouhiaisen mietteitä ottelun jälkeen.
• Liiton varusteista ollut suuri hyöty nuorille ympäri Suomea.
__________________________________________________________________________________
04.03.
SCRIMMAGE: JUNIORIT - SENIORIT
::- Torstaina 17.03.05 kello 21.00 Pirkkahallissa -::
HALUKKAAT OVAT TERVETULLEITA SEURAAMAAN OTTELUA!
__________________________________________________________________________________
01.03.
NAISTEN LEIRIRAPORTTI JA HAASTATTELUT LOHJALTA
__________________________________________________________________________________
23.02.
KAUDEN 2005 OTTELUAIKATAULUT
A-nuorten SM-sarja
Miesten I divisioona
Naisten I divisioona
__________________________________________________________________________________
23.02.
MIESTEN JA JUNIOREIDEN UUDET HARJOITUSAJAT
MAANANTAISIN
kello 20.45-22.30
TORSTAISIN
-luento
kello 19.45-20.45
-harjoitukset
kello 20.45-22.30
__________________________________________________________________________________
18.02.
Tämän perjantain Aamu- lehden liitteenä ilmestyvässä Valossa kerrotaan Tampere Saintsin naisjenkkifutiksesta. Artikkeliin haastateltiin Saintsin Liina Mancusoa, Kristiina Pitkästä ja Anne Rantasta. Artikkelin on kirjoittanut Kaisa Kuikkaniemi, joka on saanut kirjoituksestaan helposti ym- märrettävän ja mielenkiintoi- sen, vaikka naisten jenkkifutis ei olekaan kaikille tuttu laji. Lisäksi artikkelista löytyy jefu-käsitteiden merkityksiä sekä naisten ja miesten amerik- kalaisen jalkapallon merkittä- vimmät erot.
__________________________________________________________________________________
16.02.
|
SAINTSIN TALVIHARJOITUKSET SUJUNEET UUTTA OPPIEN
Saintsin kotisivut ovat pitäneet reilun kuukauden hiljaiseloa, ja nyt on aika kertoa seuran kuulumisia talviharjoitusten myllerryksestä. Tampereen jenkkifutis ry on kasvattanut kuudennella vuodellaan joukkueidensa määrää. Tulevalla kaudella Saints pelaa naisten I divisioonassa, nuorten SM-sarjassa ja miesten I divisioonassa.
Seuralle valittiin marraskuussa uusi hallitus. Tuoreet tekijät ovat antaneet uuden ilmeen jenkkifutikselle Tampereen alueella. Kauan kaivattu juniorijoukkue on vihdoinkin perustettu, talviharjoituksissa on ollut enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin ja seuran talous on hyvässä kunnossa. Yksi seuran uusista hallitusjäsenistä on Jari Latomäki. Jari löysi itsensä jenkkifutiksen parista kaudella 2001. Hän innostui lajista toimiessaan seuran taustavoimissa ja välillä jopa joukkueen bussikuskina. Coach D (Anthony De Carvalho) näki Jarissa potentiaalisen pelaajan juuri silloin, kun joukkue häntä eniten tarvitsi. Kovan harjoittelun jälkeen, Jari on nostanut pelaajana tasoaan ja kausi 2005 tulee olemaan todennäköisesti hänen läpimurtonsa. Latomäki on ollut menneinä kuukausina esillä aktiivisena juniorityön eteenpäinviejänä. Hän oli yhdessä Andy Bezairen ja Zoran Kanti-Paulin kanssa pääarkkitehti marraskuun junnuleirin järjestämisessä.
Miten sait idean junnuleirin järjestämiselle?
-Olimme kauden loputtua tiiviisti yhteydessä Zoranin ja Andyn kanssa. Pidimme erilaisia palavereita useaan otteeseen. Mietimme miten voisimme kehittää seuraamme. Junnut olivat ensisijaisesti mielessä, sillä viime vuodet ovat osoittaneet, että uusia yli 20-vuotiaita pelaajia on ollut vaikea rekrytoida. Päädyimme lopulta niin sanotun starttileirin järjestämiseen junioreille ja noin kaksikymppisille jenkkifutiksesta kiinnostuneille. Ajatuksena oli kynnyksen madaltaminen uusille pelaajille tulevaa talvikautta ajatellen.
Mitkä olivat tuntemuksesi leirin jälkeen?
-Kerrassaan mahtava. Leirin järjestely vei paljon aikaani mutta vaivannäkö unohtui, sillä sen vastaanotto oli upea. Odotin noin 15 osallistujaa mutta saimmekin tuplasti enemmän. Oli hienoa, että mukana oli myös senioreiden veteraanipelaajia auttamassa ja puhumassa kokemuksistaan. Kun saimme organisoitua leirin näinkin hyvin, on seuraavan leirin järjestäminen vaivattomampaa. Vastaavanlainen leiri pyritään järjestämään mahdollisimman pian ensi kauden jälkeen - mahdollisesti lokakuussa 2005.
Minkälaisena näet tulevan kauden junioreiden ja miesten suhteen?
-Erittäin mielenkiintoisena. Kolmen eri joukkueen läpivieminen tulee olemaan haaste kaikille seuran jäsenille. Juniorit tulevat pelaamaan elämänsä ensimmäisen pelinsä varsin pian. Harjoituskertoja ei ole ollut liikaa, joten on ymmärrettävää, jos junnut kohtaavat vaikeuksia. Tärkeintä on kuitenkin hauskanpito ja uuden lajin oppiminen. Osa junioreista tulee varmasti pelaamaan myös senioreiden joukkueessa I divisioonassa. Senioreita ajatellen junnukausi on juuri oikeaan aikaan.
-Kaikki viime kauden seniorit eivät ole olleet ringissä mukana, joten meidän kaudesta on vaikea sanoa tässä vaiheessa mitään. Varmasti olemme parempia kuin viime kaudella. Valmennuskin on saanut uuden ulottuvuuden kun Karri Mikola on ollut mukana.
Zoran Kanti-Paul allekirjoitti kahden vuoden sopimuksen ja Karri Mikolalla on yhden vuoden sopimus valmennuksesta. Miten olet kokenut heidän vaikutuksensa?
-Nyt kun valmennukseen on saatu yksi henkilö lisää, voivat valmentajat paneutua paremmin myös yksilöihin. Valmennuksen laatu on selvästi parantunut, ja sen näkee pelaajien asenteessa. Karri tuo vankkaa kokemusta hyökkäykseen ja erityisesti linjamiesten pelaamiseen. Myös pelaajavalmentajien panos on ollut suuri. Varsinkin joulukuussa ja tammikuun alulla kun varsinaisia valmentajia ei vielä ollut. Lisäksi treeneissämme on käynyt ohjastamassa Lappeenrannan Rajaritareista Kalle Da Silva ja Jyväskylän Jaguaareista Akumatti Leskinen. Emme saa myöskään unohtaa Tony Lehtolaa Roostersista. Hän on ollut auttamassa naisten joukkuetta. Olemme kiitollisia kaikille apumiehille.
Mitkä ovat tavoitteesi ja roolisi tulevalla kaudella? Kävit myös olkapääleikkauksessa, miltä olkapää nyt tuntuu?
Ensi kauden ykköstavoite on pystyä pelaamaan täysillä. Kuntoutus on mennyt hyvin ja tällä hetkellä olkapää tuntuu hyvältä, vaikka kipujakin tietysti on. Pelivuosia on takana ainoastaan muutama, eli kokemusta ei ole hirveästi. Sen takia en näe itseäni varsinaisena roolipelaajana vaan ennen kaikkea joukkuepelaajana. Tapanani on kannustaa joukkuekavereitani alusta loppuun. Ensi kauden pelipaikkaa on muutettu puolustuksen DE-paikalta keskushyökkääjäksi. Sitä mietittiin valmentajien kanssa ja päädyimme yhteisymmärryksessä tähän ratkaisuun. Vielä ei voi sanoa onko se armeliaampi pelipaikka olkapäälle vai ei.
Voitko mainita muutaman uuden pelaajan, jotka saattavat yllättää kaudella 2005?
-Junnuissa Tommi Pinta, Kristoffer Anttila, Ilkka Laitinen, Ville Korpinen ja Jaakko Kaihlanen. Varmasti muitakin pelaajia on, mutta nämät miehet ovat todella esiintyneet edukseen. Senioreissa Panu Hämäläinen on nöyrä työmyyrä, joka ottaa myös hyviä kiinniottoja. Häntä tullaan todennäköisesti peluuttamaan monessa eri pelipaikassa. Kova luu Tomi Valkonen peluutettanee enemmän tukimiehen tontilla. Hänelle taklaaminen tulee luonnostaan.
-Haluan vielä muistuttaa koko seuran puolesta, että harjoituksemme ovat edelleen vapaat kaikille halukkaille! Varsinkin juniorit ja naiset kaipaavat lisää pelaajia.
• Kuvagalleria harjoituksistamme. Valokuvaajana Jussi Palojärvi.
2004
29.12.
TAMPERE SAINTS ILMOITTAUTUNUT A-JUNIOREIDEN SARJAAN
A-junioreiden sarja alkaa huhtikuun 2005 ensimmäisellä viikolla. Joukkueessa saavat pelata vuosina 1984-1990 syntyneet.
Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita joukkueen harjoituksiin. Juniorit tarvitsevat vielä kaiken kokoisia pelaajia aina isoimmista myös pienempiin. Toivotamme tervetulleeksi kaikki halukkaat rohkeasti kokeilemaan lajia. Seuralla on helmikuun loppuun asti liitolta lainattuja varusteita. Tämä takaa sen, että juniori pääsee heti kokeilemaan lajin mielekkyyttä. Tosin juniorit eivät turvallisuussyistä harjoittele täydellä kontaktilla.
Harjoitukset ovat maanantaisin ja torstaisin kello 21.00-22.30 Pirkkahallissa.
Lisätietoja
Jari Latomäki
Puh. 040-5052438
jari.latomaki(a)tamperesaints.com
02.12.
JENKKIFUTIKSEN TALVIHARJOITUKSET ALKAVAT
Hyvät jenkkifutiksen ystävät!
Nyt on se aika vuodesta, kun amerikkalaisen jalkapallon talviharjoittelu alkaa. Tampere Saints toivottaa kaikki lajista kiinnostuneet tervetulleeksi harjoituksiin, jotka pidetään talven aikana Pirkkahallissa. Ensimmäiset harjoitukset ovat torstaina 9.12. alkaen kello 21.
Tämän jälkeen harjoitukset pidetään:
MAANANTAISIN ja TORSTAISIN kello 21.00 - 22.30
Varustuksena sopii hyvin t-paita, verkkarit, sisäpelikengät ja juomapullo.
Seuramme tavoitteena on tulevalla kaudella ylläpitää seuraavia joukkueita:
MIESTEN JOUKKUE
16-vuotiaista ylöspäin
NAISTEN JOUKKUE
Lippupallosäännöillä kaikenikäisille tytöille
JUNIORI JOUKKUE
Mahdollisuuksien mukaan A-, B-, C- ja D-juniori joukkueet 12 - 21-vuotiaille
Tule ajoissa ja ole valmiina jo kello 21.00 kun kenttävuoro alkaa.
Tervetuloa vauhdikkaan lajin pariin!
>Lataa vapaasti levitettäväksi tarkoitettu mainos harjoituksista.
14.11.
Tampere Saintsin kausi 2004 sai erinomaisen lopun, kun seuran jäsenet juhlivat kauden päättäjäisiä saunaillassa. Saunailta alkoi Tampereen jenkkifutis ry:n syyskokouksella. Hallitus sai uutta verta muutaman vanhan jäsenen päättäessä antaa tilaa motivoituneille tulokkaille. Ilta jatkui palkintojenjaolla. Sen jälkeen juhlijat saivat nauttia mainiosta rookieshowsta ja ripauksesta ekshibitionismia.
14.11.
KAUDEN 2004 PARHAAT - MVP
HYÖKKÄYS
Linja - Jani Järvinen
Frank pelasi varmasti uransa mielenkiintoisimman kauden. Vuodesta 1999, Saintsin ensimmäisestä kaudesta asti, sentterinä uurastanut Järvinen sai vastuuta myös pallonkantajana ns. third down ja goal line HB:nä. Hän hoiti uudet tehtävänsä 100 prosenttisesti - teki yhden maalin ja hankki joukkueelleen uusia yrityksiä. Hyvistä juoksuistaan hän saa kiittää paikkaamaan tulleita back up linjamiehiä ja full backiään Aarno Kauppia. Frank on vuosien varrella kehittynyt pelipaikallaan. Hänen bravuurinsa on varmat heitto- ja juoksublokit, jotka hän taitaa hänelle luonnollisella tekniikalla. Järvinen ansaitsee palkintonsa jo pelkästään pitkän uransa ansiosta, mutta tämä kausi oli hänellä erityisen onnistunut. Hänen on huhuiltu jättävän kausi 2005 väliin perheenlisäyksen johdosta. Hänelle suodaan luonnollisesti ansaittu välivuosi. Tosin hän jättää hyökkäyksen linjaan ison aukon täytettäväksi. Frankin suosikkihuuto on ehdottomasti: "Saa vetää! Vetäkää! Rapu rapu!"
Takakenttä - Davin Peña
Davin on joukkueen veteraaneja suhteellisen nuoresta iästään huolimatta. Hän on yhdessä Erkki Kulmalan kanssa ainoa, joka on aloittanut jenkkifutiksen pelaamisen vuonna 1996 Pyynikki Patriotsissa. Hän on myös joukkueen kapteeni. Peña on monipuolinen pelaaja, joka on valmis pelaamaan millä pelipaikalla tahansa. Kaudella 2004 hän pelasi mm. pelinrakentajana ja puolustuksen DE:nä. Pienestä koostaan huolimatta hän on sisukas ja juoksutyyliltään taklauksia välttelevä, vaikka tykkääkin usein iskeä tukimiehiä. Saintsin tappiontäyteisestä kaudesta huolimatta, Peña teki joukkueelleen yhdeksän touchdownia ja juoksi lähemmäksi 1000 jaardia. Pelinrakentajana hän loisti Varkautta vastaan, jossa löysi viime minuuteilla Kulmalan maalialueelta. Davin muistaa aina kiittää blokkaajiansa. Hän arvostaa erityisellä tavalla full back Mika Aholaista, joka on jo kaksi vuotta raivannut tietä nuoremmallensa. Davinin on kuultu huutavan tarpeentullen pelikavereilleen: "Blokakkaa ny prkl!"
Laitahyökkääjä - Erkki Kulmala
Eki edustaa Saintsin hiljaisimpia miehiä, joka siirtää huomion itselleen pelisuorituksillaan. Erkki on aina pelannut laitahyökkääjänä, ja on ollut Saintsin paras paikallaan jo useita vuosia. Hänen nöyryytensä on ihailtavaa. Eki on kerännyt vuosien varrella suurta kunnioitusta pelitovereiltaan. Veteraanina hänelle ei tarvitse selittää pelistrategioita useaan otteeseen ja hän on valmis ottamaan uusia pelejä kesken ottelunkin. Kulmala on tunnettu pitkistä kuvioistaan, joista hän tykkää tehdä touchdowneja. Pelinrakentajana kokematon Bezaire ei aina osannut löytää vapaana ollutta Ekiä, mutta useissa peleissä akseli toimi varsin hyvin. Legendaarisimpia kiinniottoja hän suoritti ottelussa Varkautta vastaan, jossa Peñan heitot eivät aina osuneet kohdalle, mutta hän onnistui taidoillaan nappaamaan pallot kiinni. Myös Lohjaa vastaan tehty 70 jaardin touchdown-kiinniotto oli näyttävä. Eki on myös erinomainen potkunpalauttaja. Ekikin antaa kiitoksensa pelikavereilleen ja on kuultu huutavan ottelun tuohinnassa, onnistuneen kiinnioton jälkeen laitahyökkääjälle erikoisesti: "Hyvät blokit, hyvät blokit!"
Rookie - Marko Bister
Bubby Brister on joukkueen tulevia tähtiä. Hän muistuttaa monella tavalla kauden 2003 puolustuksen rookie MVP:tä Jussi Kuusistoa. Molemmat ovat luonnostaan lahjakkaita ja rakastavat jenkkifutista. Brister oppi nopeasti kikat sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Valmentaja Kanti-Paul peluutti häntä huoletta molempiin suuntiin. Hänestä tulikin pian Kanti-Paulin luottopelaaja, joka ei koskaan valittanut. Hän hoiti tonttinsa pyyteettömästi ja halusi jatkuvasti oppia lisää lajista. Bister osaa taklata, vaikka hiottavaakin löytyy. Hänestä on povattu pääasiallisesti hyökkäyksen linjamiestä, mutta tulevaisuus näyttää, josko hiljainen kaveri löytää itsensä puolustuksen riveistä. Ainesta hänellä on molempiin miehistöön.
PUOLUSTUS
Linja - Juha Teikari
Dan Morgan on palkintojensaajista kolmas, joka on aloittanut uransa 90-luvun puolella. Hän on pelannut poikkeuksetta aina tukimiehenä, mutta parina viime vuotena siirtynyt puolustuksen linjan aggressiiviseen muuriin. Juha on huumorimiehiä, joka osaa naurattaa pelikavereitaan. Hän nauttii taklaamisesta, ja antaa kaikkensa jokaisessa iskussa. Kauden aikana hän suoritti muutaman näyttävän pelinrakentajan säkityksen. Juha pelasi muutaman kerran myös hyökkäyksessä, ja hänet muistetaan hyvin Varkauden pelistä, jossa hän kävi sivurajalla vain juomassa vettä. Tärkeässä ottelussa Oulua vastaan Teikari loisti ehkä valovoimaisimmin. Dannylle jenkkifutis on osa elämää. Vaikka hän ei aina työkiireiltään ehdikään harjoituksiin, on hän aina otteluissa mukana. Vahvana pelaajana häntä on vaikea blokata. Hän korostaa pelikavereiden merkitystä vaikean kauden jälkeen: "Vaikka olimmekin joukkueena huono, niin mä tykkään meidän pelaajista. Ne on hyviä jätkiä!" Hänen mottonsa: "Bodarit ei häpee!"
Tukimies - Jarno Malinen
Jarski on kolmen pelivuoden jälkeen kohonnut aloittavaksi tukimieheksi. Ensinäkemällä hän ei ehkä vastaa tyypillistä tukimiestä, mutta omaa pelisilmän ja sydämen, joka on vienyt häntä urallaan eteenpäin. Malinen taklaa varmasti, vaikkei ehkä aggressiivisesti. Hän käyttää koko vartaloaan ja pitkiä käsiään hyödyksi. Jarski on hiljainen mutta hyvin huumorintajuinen. Välillä hän osoittaa temperamenttisuutensa pelikentällä harvinaisella tavalla huutaen. Hänen tunnusmerkki on päähuivi, jossa on liekkejä. Hän tulee hyvin toimeen valmentajan kanssa, ja on harvoja pelaajia, joka ei koskaan valita kipua. Parantamalla fyysisyyttänsä ja saamalla lisää nopeutta Jarskilla on kaikki mahdollisuudet nousta loistavaksi puolustajaksi. Hän on yksi ahkerimmista harjoituksissa kävijöistä. Hymyilevän kaverin tuttu sanapari on: "Morjenstamorjens!".
Takakenttä - Tomi Valkonen
Tomppa on joukkueen liideri, kapteeni vailla vertaa. Hän on Saintsiläisistä ehdottomasti parhaimmassa fyysisessä kunnossa; osaltaan ammattinsa ansiosta mutta enimmäkseen urheilullisen sitoutuneisuuden johdosta. Tomi on kolmen vuoden veteraani, joka vaihtoi tälle kaudelle pelipaikkansa puolustukseen. Entinen sisempi laitahyökkääjä kaipasi kuitenkin myös hyökkäykseen, ja pelasi useassa ottelussa pallon molemmilla puolilla. Hän otti koppeja ja blokkasi Peñalle hyvin tilaa viimeisessä ottelussa Oulua vastaan. Tomppa on yksinkertaisesti periksiantamaton pelaaja: hän blokkaa myös yläkentällä ja juoksee pallonkantajan kiinni toiselta puolelta kenttää. Hän on kiistatta I divisioonan kovimpia taklaajia. Taklaaminen tulee häneltä luonnostaan. Tomppa on kehittynyt lyhyen uransa aikana huomattavasti. Hän tulee toimeen kaikkien kanssa ja on kova tsemppaaja. Jos jompikumpi aloittavista keskushyökkääjistä loukkaantui, ja valmentaja huusi running backin perään vastasi Tomppa välittömästi: "Mä voin... tai siis haluan pelata!"
Rookie - Petri Hankonen
Pepe ei näytä "tyypilliseltä" jenkkifutaajalta - ennemminkin brittipoppibändin basistilta tai 70-luvun Dallas Cowboysin pelaajalta. Hän on joukkueen persoonallisin pukeutuja. Pepe tuo monella tavalla suolaa ja sokeria Saintsiin. Hän pelaa koko sydämellään ja käyttää suhteellisen pientä kokoaan loistavasti hyväkseen. Vaikka Pepen koko ei ehkä ole puolustuksen linjamiehelle sopiva, osoitti hän, että se ei tässä lajissa ole aina kaikki kaikessa. Joka downilla loppuun asti pelaavalla Petrillä on upea asenne harjoitteluun - joka kerta täysillä. Pepellä on potentiaalia myös muille pelipaikoille, ja hän onkin osoittanut kiinnostuksensa mm. keskushyökkääjän tontille. Tulevalla kaudella häntä saatetaankin nähdä pallonkantajana. Kaudella 2004 Pepe pelasi kaksi peliä myös sisempänä laitahyökkääjänä. Hänen tunnetuimpia ihmettelynaiheita oli vielä kolmannen pelin jälkeen epäselväksi jäänyt vaihtopelaajien käyttö. Pepe kysyikin tietämättömänä ja tohkeissaan pelaajapalaverissa: "Miksi mut otetaan silloin tällöin vaihtoon? Mä haluan palautetta ja syyn ko. asialle." Pepelle selitettiin, että jenkkifutiksessa vaihdot ovat tärkeitä, jotta jokaisella downilla pelaajat pystyisivät antamaan itsestään 100 prosenttia. Pepe ymmärsi hymyillen yskän.
NAISPELAAJA - Liina Mancuso
Liina on rookiepelaaja, joka näytti heti ensimmäisissä harjoituksissa mainion juoksutaitonsa. Hän nappasikin itselleen keskushyökkääjän paikan. Liinalla on yhdessä muiden pelaajatoveriensa kanssa järkkymätön asenne harjoittelemiseen. Hän on aina paikalla, kun jefusta on kysymys. Kausi 2004 oli oppivuosi naisten kokemattomalle joukkueelle. Ensi vuosi on varmasti parempi, sillä harjoitteleminen on jo ollut pidemmän aikaa käynnissä. Naisten pelaajapalkinnon olisi aivan yhtä hyvin ansainnut kentällä ja sen ulkopuolella rehkineelle Laura Rantaniemi.
09.11.
 |
JUNNULEIRIN RAPORTTI - Jari Latomäki
Sunnuntaina se sitten pidettiin. Osallistujia oli yhteensä 29. Tämän lisäksi valmentajia oli mukana kahdeksan. Ikäjakauma oli laaja: A-, B- ja C-juniori-ikäisiä. Oli hienoa nähdä, että jefu kiinnosti niin paljon. Sunnuntai aamuna oltiin jaksettu lähteä aikaisin liikkeelle. Joltain kuulin, että jopa salibandypeli oli jätetty väliin leirin takia. Kiinnostusta todella löytyi.
Aamulla vedettiin heti yhdet treenit, jonka jälkeen mentiin syömään. Syönnin jälkeen pidettiin oppitunti. Siellä katseltiin, Andy Bezairen johdattamana, pelipaikkakohtaisia videoita. Edustusjoukkueen pelaajat kertoivat omia mietteitä pelipaikastaan. Aarno Kauppi esitteli linjamiesten toimintaa ja Andy antoi katsauksen pelinrakentajan ja laitahyökkääjien ominaisuuksiin. Davin Peña ja Mika Aholainen kertoivat keskushyökkääjän kovista olosuhteista. Janne Sievänen ja Tomi Valkonen valoittivat takapuolustajien iskemisen ilosta. Zoran Kanti-Paul kertoi hieman tukimiesten ihanuuksista.
Sitten oli vuorossa iltapäivän harjoitukset, jossa leiriläisiä jaettiin jo hieman eri pelipaikoille ja opeteltiin pelipaikkakohtaisia tekniikoita. Lopuksi otettiin hieman mittaa puolustuksen ja hyökkäyksen välillä. Scrimmagessä nähtiin jo useita hienoja suorituksia: hyvää juoksua, hienoja koppeja, säkkejä ja pari upeeta blokkia. Kaikilla tuntui olevan mukavaa. On todennäköistä, että suuri osa leiriläisistä tulevat jatkossa näkymään Saintsin riveissä. Vielä ei ole tiedossa mikä tai mitkä juniorijoukkueet perustetaan. Se on joukkueenjohdon harkittavissa ja lopulta päätettävissä. Kokonaisuudessaan leiri oli onnistunut! Nyt kerätään kokemukset ja palautteet kasaan, jotta ensi vuonna ollaan taas viisaampia. Kaikille osallistujille iso kiitos, varsinkin tuleville pelaajille.
02.11.
|
NUORISOLEIRI MARRASKUUSSA
Jos olet 15 - 21 vuotias miehenalku ja olet kiinnostunut pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa, tarjoamme nyt siihen oivan mahdollisuuden.
ALUSTAVA OHJELMA - SUNNUNTAI 07.11.2004
09.00
Ilmoittautuminen
09.30-11.30
I harjoitukset palloiluhallissa
11.45-13.15
Ruokailu
13.15-14.30
Oppitunti
14.45-17.45
II harjoitukset palloiluhallissa
Paikka: Poliisikoulu Hervannassa
Keskustorilta lähtee ainakin TKL:n bussi numero 23 kello 8.30 ja on Hervannassa 8.54.
Varusteet: sisäpelikengät ja jotain sopivaa vaatetusta (harjoitukset sisätiloissa). Mukaan myös pyyhe ja muut peseytymisvälineet. Oppituntia varten on hyvä ottaa mukaan muistiinpanovälineet.
Ruokailu: Poliisikoulun ruokala on avoinna lounasaikaan kello 12-13. Tarjolla on soppaa ja pyynnöstä saimme sinne jotain vahvempaakin purtavaa (esim. pastaa). Soppa maksaa 4.40 euroa ja tuhdimpi ruoka 7.35 euroa. Ruokailun maksaa jokainen osallistuja itse.
Harjoitukset: Opetellaan jenkkifutiksen alkeita ja perustekniikoita. Iltapäivälle on suunniteltu pelikuvioiden harjoittelemista.
Paikalla on Jarin lisäksi valmentaja Zoran Kanti-Paul, pelinrakentaja Andy Bezaire, puolustuksen takamiehet Janne Sievänen ja Tomi Valkonen sekä keskushyökkääjät Mika Aholainen ja Davin Peña. Tulkaa paikalle ja pidetään hauskaa urheilun merkeissä!
ILMAINEN OSALLISTUMINEN
Ennakkoilmoittautumiset:
Jari Latomäki puh. 040-5052438
jari.latomaki(a)tamperesaints.com
12.09.
|
PUOLUSTUS HERÄSI TOISELLA PUOLIAJALLA
Saints näytti kyntensä oululaisille, ja voitti I divisioonan karsintaottelun luvuin 19-12 (7-12). Oulu Norhtern Lights (NL) aloitti ottelun todella vahvasti, ja siirtyi johtoasemaan varsin nopeasti. Tamperelaisten hyökkäys tukehtui useaan otteeseen. Myös puolustus vaikutti alussa taipuvan Northern Lightsin kovaan juoksupeliin. Oulu siirtyi ensimmäisellä puoliajalla kahden touchdownin johtoon. Tämän jälkeen Saints sai piristysruiskeen ja kavensi ottelun WR Erkki Kulmalan komealla 65 jaardin reverse-pelillä.
Toisella puoliajalla esiintyi aivan toisenlainen Saints. Juoksut upposivat kirkkaasti keskushyökkääjien FB/SS Tomi Valkosen, HB Davin Peñan ja C/HB Jani Järvisen toimesta. Puolustus löysi lääkkeen NL:n kiertopeleihin. Safetyt Janne Sievänen ja Valkonen eväsivät oululaisten "isot pelit". NL joutui luovuttamaan pallon lentopotkulla hyökkäyksiensä jälkeen. Hyökkäys kiitti puolustusta tekemällä kolmannella neljänneksellä johtoon vieneen touchdownin. Pelinrakentaja Andy Bezaire löysi lyhyellä heitolla Peñan, joka harhautti itsensä kolmen puolustajan ohi ja sukelsi pallon maalialueelle. Maalia edelsi tilanne, jossa Bezairin heittämä pallo osui TE Mikko Ovaskan polveen lentäen ilmassa OG Juha Heinon syliin. Hetken ihmeteltyään Heino kantoi palloa eteenpäin ansaiten joukkueelleen uudet yritykset.
Ennen viimeistä neljännestä Saints kuroi johtoaan vielä yhdellä touchdownilla Peñan 80 jaardin kiertopelillä. Puolustuksen veteraani Harri Hakala oli yksi joukkueen hahmoista saalistaen usean taklauksen. Oulun pyrkiessä tasoittamaan ottelun CB Janne Keränen ja DE Mikko Paakkunainen estivät yhdessä komeasti RB Joonas Tainan juoksuyrityksen aloituslinjan takapuolelle.
OTTELUN PALKINNOT
MVP - Davin Peña (2 TD)
SAINTS
Paras hyökkääjä - Erkki Kulmala (1 TD)
Paras puolustaja - Janne Sievänen
OULU NORTHERN LIGHTS
Paras hyökkääjä - Lauri Parviainen (1 TD)
Paras puolustaja - Joonas Taina
Kauden päätösottelu oli erittäin merkityksellinen, ja sen voitto Saintsille iso asia. Saints nimittäin paransi peliään kauden loppua kohden. Valmentaja Zoran Kanti-Paulin uusi pelistrategia antoi haasteita varsinkin uusille pelaajille. Kauden aikana moni pelaaja loukkaantui, joka karsi joukkueen jo ennestään kapeaa ja nuorta rosteria. Useat pelaajat joutuivat myös uhrautumaan pelatessaan molempiin suuntiin. Ottelu osoitti lisäksi sen, että II divisioonan kärkijoukkueet ovat enää karvan verran I divisioonan joukkueita jäljessä.
Tampere Saints siirtyi karsintaottelun jälkeen talvilaitumille. Ensi kaudella Pyynikillä nähdään varmasti kokeneempi ja vahvempi joukkue. Joukkue haluaa kiittää kaikkia tukijoitansa!
>Lataa ottelusta highlight-video.
28.08.
Tampere Saints - Oulu Northern Lights
12.09. kello 14.00
Pyynikin urheilukenttä
Vapaa pääsy!
Saintsin edustusjoukkue saa vastaansa pohjoisen miehet historiassaan ensimmäistä kertaa. Oululaiset saapuvat Tampereelle pelaamaan I divisioonan karsintaottelun. Saints toivottaa tervetulleeksi kaikki kannattajansa!
16.08.
|
Helsingin 69ers antoi odotetusti kovan vastuksen Tampere Saintsia vastaan Pyynikillä sunnuntaina käydyssä ottelussa. Isolla pelaajamäärällä varustettu 69ers käytti hyvin monipuolista hyökkäystä. Saintsin nuori ja pienikokoinen puolustus onnistui kuitenkin pitämään päätösluvut pienenä. Helsinki 69ers voitti ottelun luvuin 0-28 (0-14).
Saintsin pelinrakentajana toimi Mikko Paakkunainen, joka sai pelipaikalleen pikaisen komen-nuksen Andy Bezairen loukkannuttua edellisessä pelissä. Edellisen kerran hän pelasi pelinrakentajana vuonna 2002. Paakkunaisen heitot eivät onnistuneet muutamaa kertaa lukuunottamatta kovin hyvin. Lisäksi Tampereen juoksuhyökkäys sai kolauksen loppuun asti taistelleen FB Mika Aholaisen loukkaannuttua jopa kaksi eri kertaa. Hyökkäys ei pystynyt etenemään vastustajan 20 jaardin sisälle kuin kerran. Silloinkin kenttämaalin potkuyritys epäonnistui.
Joukkueiden parhaimmiksi pelaajiksi valittiin 69ersien puolelta hyökkäyksestä RB Simo Penttilä ja puolustuksesta Kimmo Kari. Saintsin ehdotonta eliittiä edusti puolustuksen linjassa pelaava Petri Hankonen (R), joka pelasi kauden parhaan ottelunsa. Hyökkäyksestä palkittiin sentteri Jani Järvinen. Hänen johtama hyökkäyksen linja ei antanut vastustajalle yhtäkään säkkiä.
>Saints-pelaajien tilastot.
>Lataa ottelusta highlight-video.
08.08.
|
(Kuvassa Steelersin A-P Kuivalaisen poika)
Saints pelasi historiansa pienimmällä pelaajaryhmityksellä Varkauden Steelersiä vastaan. Erinäisten syiden takia kymmenen pelaajaa ei päässyt mukaan vierapeliin. Saints kuitenkin taisteli 16 pelaajan joukkuellaan, ja sai Steelersin pysymään kohtuullisissa lukemissa. Saints hävisi ottelun luvuin 55-7 (32-0).
Ottelu alkoi Saintsin hyökkäyksen osalta takkuisasti, sillä hyökkäystaktiikka jouduttiin vaihtamaan täysin, OG/DT Aarno Kaupin edustaessa ainoata alkuperäisen kokoonpanon linjamiestä. Kauppi yhdessä OG/DT Juha Teikarin, OT/DT Jussi Kuusiston, LB/OG Jarno Malisen, LB/OT Tomi Valkosen ja DE/C Jarno Reinin raatoivat molempiin suuntiin; sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Saintsin ykköspelinrakentaja Andy Bezaire loukkasi itsensä ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Davin Peña otti ohjat käsiinsä, ja alun vaikeuksien jälkeen johdatti Saintsia mallikkaasti. Usealla heittopelillä Saints eteni aina maaliin asti Peñan löytäessä hyvään vireeseen päässeen WR Erkki Kulmalan.
Ottelussa Saintsin puolustuspelaajista SS Janne Keränen, CB/K Riku Ryhänen pelasivat erinomaisesti. Laitahyökkääjinä pelanneet WR/RB Mika Aholainen ja Olli Rouhiainen nappailivat palloja upeasti kiinni. Valmentaja Zoran Kanti-Paul oli ottelun jälkeen silminnähden ylpeä joukkueestaan, sillä jokainen pelaaja antoi kaikkensa joukkueen eteen. Kanti-Paul palkitsi DE/TE Petri Hankosen joukkueen parhaana pelaajana.
Itse ottelussa joukkueidensa parhaimmiksi pelaajiksi palkittiin kotijoukkueesta jaardeja ja maaleja ahminut RB Petri Pellinen. Vierasjoukkueesta palkinnon sai Peña.
>Kuvia (Copyright Tapio Ivalo):
Seuraavaksi Saints kohtaa Tampereella kotiottelussa HELSINKI 69:ersin. Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 15.08. alkaen kello 16.00.
08.08.
|
:: The BEST game I have seen US play! ::
Well,
Those that were there (the 16 players and 2 Coaches) were part of a HUGE turnaround for the Tampere Saints in the game against the Steelers.
I have seen plenty of games where one side greatly outnumbered the other, but OUR effort yesterday was one of the gutsiest and most determined that I have ever seen.
We had players playing out of normal positions, but this did not seem to bother them at all, in fact they truly STEPPED UP, concentrated on their assignments and REFUSED to give up!
We saw remarkable efforts from our new SPECIALISTS on Offensive Line Where we had guys playing there for the first time! AND, they were very effective. So too were efforts from our D, which to be honest was in my opinion our most consistent and FOCUSED part of the game all day!
Unfortunately the score DOES NOT truly reflect our efforts for this game at all. Vastly outnumbered and under very warm playing conditions, our BOYZ showed the true spirit of football, you all played what we call "IRONMAN" football yesterday and it is the single most DIFFICULT way to play this game.
The Offense cannot be overlooked though, even after I said how outstanding the Defense was. Simply the Offense took a little time to get clicking. After we sorted the problems with our 'shotgun' snapping, we got it together. In the second half, the Saints already tired, with most of us feeling beaten up and becoming more tired and weaker play by play, we came out with the PERFECT ATTITUDE. " R E F U S E - T O - G I V E U P "
With Andy's hand injured (and probably broken) he could not throw the ball anymore, in fact holding it was difficult. Davin stepped into the QB position then. Our offense put together probably our best ever offensive drives in the second half, that we have ever played. It wasn't our passing really, as Davin was throwing short, but more importantly it was the overall effort and "never say die" attitudes that everyone had, that made this so special. Andy came back, and did some great runs. Erkki literally THREW himself around to make catches, one of which is probably the COOLEST reception I have ever witnessed. It was a true NFL style diving reception. He took it right at the 1 or 2 yard line to give us a VERY important 1st down! Plus Erkki was having other little 'issues' with a certain Steeler CB!
Our O line (well our brand new and inexperienced O line), played amazing football. Teikkari, Jarski, Jucci, Arru and not forgetting our CENTER Reini! OUTSTANDING, I applaud your efforts guys! Those reading this please do not forget, that most of these guys were never off of the field ALL DAY! So our O line was our D line too!
Our Offensive back field, was great too. Mika took some very important receptions in the middle of the Steelers 'dead zone' ( just behind their LB's and between their Secondary). Davin ran very well and also had some great kick returns too..'watch the slippery grass mate'
We also had new talent in our kicking game! RIKU was our kicker in kick-off, and he did a wonderful job there, well done mate, we all appreciate your efforts! Tomi was our punter and PAT kicker. Where he performed both very well, despite a few hard to handle snaps during punting, he still managed to get us out of trouble.
We had one real worrying moment though, Pepe (the Missing Link) played the first half like a man possessed. But late in the first half there was a pile up of players and Pepe took a hit to the helmet and neck!!! I let Tapsa go out to him at first, but when he did not move much I too ran out to him. I have told you ALL about this sport and how prepared you need to be. Which means PRACTICE. Anyway, luckily for him and for us, Pepe was just pretty shaken up, but no bad injury. HE came back to the game in the second half, and amazingly continued to tear the Steelers a 'new one'!
There were so many great efforts that I would need to really just write everyones name here, so I truly am PROUD of each and every one of you for what you did! Don't be upset if I have not mentioned your name, it is more my bad memory than any fault of yours. Players I have not mentioned but should are ;
K-Man (Janne K) great effort (played like an animal) and a player that has come so far in my opinion. Arru for his effort in D (and O), but D was and IS becoming his specialty. Riku again for his effort at CB, great bump and run matey! Tomi, once again a great effort, although Line Backer is quite different to Safety right? Joni, good work mate, had moments that I saw you were upset with yourself, but you kept focused which was the right thing to do. My D Co-ordinator Janne, great job and I loved your calls in the red zone D!
So once again understand that this was (at the end of it all) our best ever TEAM effort. The maturity and professional approach you all put into this game was superb. Let's take this game as a WIN in many ways. I am sure we can continue this into our future, and if we can, I can tell you our future looks BRIGHT!
I guess that the only thing left for me to say is THANKYOU, yesterday I was PROUD of you all and honored to be your Coach.
Coach Z (a very happy guy)
01.08.
Rauma Sea City Stormin vahvistunut joukkue onnistui kaikilla osa-alueilla Saintsia paremmin. Uudet pelaajat LB Andrew Porter ja WR Tristan Solo osoittautuivat erinomaisiksi pelimiehiksi. Porter dominoi tukimiehen tontiltaan. Solo teki kopeillaan ja etenemisillään useita maaleja. Rauman koko joukkue on selkeästi yhtenäinen. Myös kuukauden tauko on tehnyt joukkueesta yhden I divisioonan mestariehdokkaista. Saintsin ainoan maalin teki jälleen HB Davin Peña.
Ottelun parhaimmiksi pelaajiksi valittiin kotijoukkueesta FB Mika Aholainen ja QB/DB Andy Bezaire. Vierasjoukkueen parhaimmiksi palkittiin Porter ja Solo. Raumalaisten QB Teemu Saarinen olisi ulkomaanapujen ohella ansainnut palkinnon.
Seuraavaksi Saints kohtaa lauantaina 07.08. kello 14.00 Varkaudessa Steelersin.
>Kuvia (Copyright Ivalo & Paakkunainen)
>Saints-pelaajien tilastot.
>Rauma SCS kotisivujen otteluraportti.
25.07.
|
Lauantaina käyty I divisioonan ottelu Imatra Flashiä vastaan merkitsi Saintsiläisille pakkovoittoa. Ennalta arvaamaton vastustaja antoi Tampereelle lukemista huolimatta hyvän vastuksen. Flashin pelaajista usea oli joko loukkaantunut tai nuorten EM-turnauksessa Venäjällä. Tosin myös Sainstin pelaajia oli poissa työkiireiden tai loukkantumisten johdosta. Lisäksi kuuma sää uuvutti molempien joukkueiden miehistöä. Saintsin joukkuelista kärsi merkittävät menetykset WR Erkki Kulmalan ja DT Harri Hakalan loukatessa itsensä. Heidän toivotaan toipuvan seuraavaan peliin mennessä.
Imatra Flash aloitti ottelun hyökkäyksellään väkevästi, ja eteni melkein maaliin asti hienoilla heitoillaan. Tampereen puolustus heräsi viime hetkellä pysäyttäen imatralaiset. Saintsin hyökkäys käytti aseinaan sekä heittoa että juoksua, ja eteni nopeasti Imatran maalille. HB Davin Peña (3TD) runnoi ensimmäisen maalinsa 8 jaardin juoksulla.
Maalin jälkeen tamperelaiset hallitsivat peliä melko selvästi. Seuraavan maalin painoi ahkerasti Peñalle tilaa blokannut FB Mika Aholainen. Puolustuksen tukiessa Saintsin hyökkäystä, ottelusta muodostui varsin selkeänumeroinen. Upeita taklauksia esitti jälleen kerran joukkueen oma "poliisi" SS Tomi Valkonen. Hän ei päästänyt millään pallonkantajaa karkuun. Lisäksi hän aiheutti kovalla taklauksellaan rähmäyksen.
Tamperelaiset etenivät juoksemalla lähes 200 jaardia. Näistä jaardeista saavat keskushyökkääjät ja pelinrakentajat kiittää koko "vitosta": Marko Bister, Aarno Kauppi, Jani Järvinen, Juho Liikala, Jussi Kuusisto. Uriensa ensimmäiset pisteet takoivat taululle C Järvinen (TD) ja OG Kauppi (2p PAT), muodostaen mahdollisesti Suomen painavimman keskushyökkääjäkaksikon.
Pelinrakentaja Andy Bezaire pelasi oivan pelin kannustaen joukkuetta alusta loppuun asti. Hän teki upean 15 jaardin touchdownin ensimmäisen puoliajan lopussa, juosten Imatran puolustajilta karkuun aina maalialueelle asti. Toisella puoliajalla valmentaja Zoran Kanti-Paul peluutti Mikko Ovaskaa, Saintsin neljättä pelinrakentajaa vuoden sisällä (Kalevo, Peña, Bezaire). Ovaska kiitti vastuunannosta viemällä joukkueensa aina maaliin asti. Ovaskan heitto löysi ensin Peñan, joka seuraavalla pelillä vei pallon maaliin 3 jaardin linjalta. Ovaska itse teki Bezairen heitosta maalin ensimmäisellä puoliajalla.
Jos ottelusta haetaan oikeita sankareita, on ne nostettava puolustuksesta. Linjapuolustajat DE Mikko Paakkunainen ja DT Juha Teikari esittivät kovia taklauksia koko ottelun ajan ja antoivat pelinrakentajalle hyvin vähän aikaa heittopeleihin. Mikäli heitot onnistuivat, olivat Jannet CB Keränen ja FS Sievänen (1INT) taklauksillaan varmistamassa maalialueen puhtauden. Erityismaininnan ottelusta annetaan rookie-puolustaja Ilkka Minkkiselle, joka pelasi hyvin koko ottelun. Kanti-Paul palkitsi joukkueestaan ottelun jälkeen Valkosen ja Ovaskan. Saints voitti luvuin 48-0 (42-0).
Seuraavaksi Saints kohtaa Tampereella kotiottelussa RAUMA SCS:n. Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 01.08. alkaen kello 16.00.
21.06.
|
Helsinki GS Demons voitti lauantaina Saintsin selvin luvuin 66-6 (56-6) Velodromilla pelatussa ottelussa. Demonsin kokenut joukkue hallitsi ottelua alusta alkaen. Tosin Saints oli yllättää kotijoukkueen tasoituksellaan ottelun alkupuolella. Kolmella yrityksellä Saints teki touchdownin oman maalinsa tuntumasta. Pallon juoksi maaliin keskushyökkääjä Davin Peña 90 jaardin juoksulla (kuvassa). Ratkaisevan blokin Peñalle tarjosi FB Mika Aholainen. Juoksu on yksi pisimmistä, ellei pisin, Tampere Saintsin historiassa.
Tasoituksen jälkeen helsinkiläiset kuitenkin näyttivät paremmuutensa maalamalla jokaisella hyökkäysvuorollaan. Demons eteni näyttävästi sekä juoksu- että heittopeleillä. Saintsin puolustus ei onnistunut taktiikassaan monipuolista hyökkäystä vastaan. Saintsin puolustuksessa pelaavat DE Mikko Paakkunainen sekä SS Tomi Valkonen pelasivat mainion pelin, molemmat taklaten useita kertoja. Lisäksi puolustuksessa ja hyökkäyksessä pelannut pelinrakentaja Andy Bezaire onnistui varsinkin puolustuksen puolella - ottamalla yhden syötönkatkon. Yksi ahkerimmista taklaajista oli myös FS Janne Sievänen.
Saintsin australialainen valmentaja Zoran Kanti-Paul oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueensa suoritukseen, sillä vastustajan tiedettiin olevan kova. Demons voitti viime vuonna 1. divisioonan. Saints paransi otteitaan toisella puoliajalla päästämällä Demonsit maalilleen ainoastaan kerran. Tamperelaisten kausi jatkuu lauantaina 24.07. pelitauon jälkeen. Silloin vastustajana on nuorista pelaajista koostunut Imatra Flash.
>Helsinki GS Demons on julkistanut kotisivuillaan kuvia ottelusta.
>Käy katsomassa Demonsien Lari Eteläniemen loistavat ja ammattimaiset kuvat.
>Saints-pelaajien tilastot.
21.06.
Saintsin naisjoukkue hävisi molemmat ottelunsa Vehmaisissa käydyssä turnauksessa. Saints sai kuitenkin tarvittavaa kokemusta.
Jyväskylä Jaguaarit - Saints 58-0
Saints - Varkaus Steelers 0-30
18.06.
Pyhimysten tilastot Oakmenia vastaan löytyy täältä.
13.06.
Tampere Saintsin kausi amerikkalaisen jalkapalloilun 1. divisioonassa jatkuu
tappioiden tiellä. Tosin tällä kertaa tappio oli edellistä tiukempi. Lieto Oakmen
voitti kotikentällään numeroin 17-9 (0-3). Viime kauden ottelun tiukkuus ja rehtiys väritti myös kauden 2004 taistelua.
Ensimmäisellä puoliajalla Saints hallitsi selkeästi peliä. Hyökkäys ja puolustus hoitivat työnsä esimerkillisesti. Hyökkäys kärsi silti samoista vaivoista kuin kauden ensimmäisessä pelissä Lionsia vastaan. Pallo onnistuttiin viemään Oakmenin puolustuspäähän sekä heitto- että
juoksupeleillä, mutta maalinteko ontui. Lisäksi toisella puoliajalla nuori puolustus väsyi eikä pystynyt pitämään samaa tempoa päällä.
Mikko Ovaska laittoi ensimmäiset pisteet taululle ensimmäisellä neljänneksellä 30 jaardin potkumaalilla. Tampereen kaventavan touchdownin teki keskushyökkääjä Davin Peña 8 jaardin juoksulla kolmannella neljänneksellä. Hyökkäyksen linjamies OG Aarno Kauppi teki hyvää tilaa Peñalle koko ottelun ajan. Saintsin parhaimpia puolustajia oli kumpaankin suuntaan pelannut DT Jussi Kuusisto kuudella taklauksellaan. Lisäksi erityishuomion saavat puolustuksen takakentällä pelaavat CB:t Janne Keränen ja nuori Joni Hakanpää. Keränen nappasi upean syötönkatkon, ja Hakanpää esti selvän maalin taklauksellaan.
>Oakmenin kotisivuilta löytyy ottelusta kuvia.
07.06.
Tampere Saintsin kausi amerikkalaisen jalkapalloilun 1. divisioonassa alkoi tappiolla. Lohja Lions voitti pistein 51-13. Lauantaina käydyssä ottelussa voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Numerot olivat vielä puoliajalle mentäessa siedettävät 13-31. Saintsin nuorehko puolustus ei kyennyt estämään jo ennalta tiedettyä juoksupeliä. Lohja käytti täysin samoja aseita kuin viime vuoden ottelussa - kovaa juoksua keskeltä ja heittopelejä silloin kun niitä vähiten odotettiin.
Saintsin hyökkäyksen pelien viimeistely ontui. Hyökkäys saatiin välillä painettua lähelle Lionsien maalialuetta, mutta yritykset viedä pallo maaliin asti epäonnistuivat.
Saintsin arvokkaimpana pelaajana palkittiin viisi taklausta kalastanut tukimies Jarno Malinen. Loistavaa työtä teki myös puolustuksen takakentän pelaaja Tomi Valkonen hankkien kahdeksan taklausta. Saintsin ensimmäisen touchdownin teki HB Davin Peña 7 jaardin juoksulla. Koko ottelussa hän juoksi mukavat 96 jaardia. Ottelun hienoimman suorituksen tekivät kaksikko QB Andy Bezaire ja WR Erkki Kulmala. Bezaire löysi heitollaan Kulmalan, joka juoksi soikiopallon 70 jaardia maaliin asti.
Seuraavaksi Saints kohtaa sunnuntaina 13.06. Liedossa paikkakuntaa vaihtaneen Oakmenin.
07.06.
Tallenna kotijoukkueen tilastot ottelusta Lionsia vastaan tästä.
Lohja Lions on julkistanut kotisivuillaan kuvia ottelusta.
24.05.
Jyväskylän Jaguaarien ja Piratesin yhdistetty joukkue sai yliotteen toisella puoliajalla ja voitti ottelun numeroin 11-37 (11-14). Hyvin menneen ensimmäisen puoliajan jälkeen Saints ei kyennyt pitämään hyökkäystään kasassa. Useat virheet hidastivat sen etenemistä. Myös puolustus kärsi tehottomuudesta. Ottelu tarjosi kuitenkin hyvää harjoitusta kummallekin joukkueelle tulevaa kautta silmällä pitäen. Otteet olivat reiluja ja Jaguaarit-Pirates antoivat hyvän vastuksen. Tampere Saintsin kausi alkaa kotipelillä lauantaina 05.06. kello 17 Lohja Lionsia vastaan.
19.05.
Tampere Saints kohtaa Jyväskylän Jaguaarit harjoitusottelussa toistamiseen ensi sunnuntaina 23.05.2004 kello 16.00. Kaikki ovat tervetulleita seuraamaan Saintsin preseason-otteita! Ottelu on katsojille ilmainen, ja se pelataan Pyynikin urheilukentällä.
10.04.
Saintsin edustusjoukkueen vanhat ja uudet pelaajat olivat tyytyväisiä Jaguaari-ottelun jälkeen. Zoran Kanti-Paul peluutti kaikkia rookie-pelaajia koko pelin ajan, ja monet heistä ylittivät hänen odotuksensa. Hän kertoi ottelun olleen varsin onnistunut, mutta parannettavaakin jäi jokaisella osa-alueella. Saints ja Jaguaarit ottavat yhteen vielä ennen kauden alkua. Ottelu pelataan myöhemmin keväällä Tampereella.
06.04.
Tampere Saintsin edustus- ja naistenjoukkue matkustavat perjantaina Jyväskylään kohtaamaan paikalliset Jaguaarit. Pelit pelataan scrimmage-säännöillä. Tapahtuma tulee sopivaan kohtaan, sillä Saints on juuri lopettanut talvikautensa, ja siirtynyt Pyynikin kentällä harjoittelemaan. Jaguaarien edustusjoukkue pelaa Vaahteraliigassa, naisten joukkue yhdessä Saintsin kanssa ykkösdivisioonassa.
09.02.
Tampere Saintsilla on ilo ilmoittaa, että valmentaja Zoran Kanti-Paul on allekirjoittanut yhden vuoden sopimuksen joukkueen kanssa. Kanti-Paul on osoittautunut erittäin tärkeäksi henkilöksi, joka omistautuu työllensä. Seura ottaa hänet ilolla vastaan.
19.01.
Edustuksen valmentaja Zoran Kanti-Paul järjestää ns. veteraanipelaajille harjoitusottelun (scrimmage) maanantaina 26.01. Scrimmagen tarkoitus on antaa mahdollisuus vanhoille pelaajille näyttää taitonsa. Kaikki ovat tervetulleita seuraamaan kun hyökkäys ja puolustus ottaa toisistaan mittaan. Scrimmage alkaa kello 21.00 Pirkkahallissa.
08.01.
Alkutalven aikana Saintsin edustusjoukkueella on ollut ilo saada valmennusta australialaiselta Zoran Kanti-Paulilta. Hän on tuonut joukkueeseen kaivattua piristystä ja kannustavaa harjoittelua. Myös Zoran on ollut tyytyväinen joukkueen toimintaan. Saintsin on kyettävä kehittymään talven aikana huomattavasti, sillä I divisioonan joukkueet tulevat antamaan kovan vastuksen.
2003
10.12.
Nuori Suomi on myöntänyt Tampere Saintsille 500 euron tukirahan Pee Wee, eli junnutoiminnan kehittämiseen. Seura ottaa avustuksen kunnialla vastaan.
02.12.
Saintsille on avattu forum osoitteessa...
01.12.
Saintsin talviharjoitukset alkoivat Pirkkahallissa. Harjoitusajat ovat maanantai ja torstai kello 20.45 - 22.30. Tervetuloa mukaan!
27.10.
Saintsin pelaajista juttu Falckin henkilöstölehti Uutishaukassa...
26.10.
Kauden 2003 päätöstilaisuudessa joukkue palkitsi ansioituneet pelaajat ensimmäistä kertaa komeilla Saints-kiertopalkinnoilla.
VUODEN TULOKKAAT
Andy Bezaire - hyökkäys
Jussi Kuusisto - puolustus
ARVOKKAIMMAT PELAAJAT
Aarno Kauppi - hyökkäyksen linja
Andy Bezaire - hyökkäyksen takakenttä
Ari Rahkonen - puolustuksen linja
Juha Riippi - tukimiehet
Jarno Sainio - puolustuksen takakenttä
NAISET
Anu Savukoski - MVP
Liiton ALL STARS joukkueeseen päässeet
Hyökkäys
OL Jenni Roppo Tampere Saints
WR Anu Savukoski Tampere Saints
Puolustus
DB Päivi Levonen Tampere Saints
K Anu Savukoski Tampere Saints
Palkinnot
Palkitut
06.09.
Tampereen pojat edustivat kunnialla seuraansa Jyväskylässä järjestetyssä All Stars ottelussa. Perinteinen East-West Bowl päättyi toista kertaa peräkkäin Eastin voittoon. West kuitenkin taisteli loppuun asti, ja Saintsin pojat tekivät parhaansa. Saintsistä mukana olivat OT Aarno Kauppi, CB Andy Bezaire ja tuurajana toiminut FB Mika Aholainen. Sairaana olleet HB Davin Peña ja LB Juha Riippi joutuivat valitettavasti jättämään Bowlin väliin. Ottelu päättyi numeroin 18 - 10.
26.08.
Padasjoki Predators ja Piikkiö Oakmen otteluraportteihin on lisätty videopätkiä. Lisäämme lähiaikoina kuvia Kouvola Indians pelin otteluraporttiin. Kannattaa siis vierailla sivuillamme aina silloin tällöin.
25.08.
Uutinen Kouvolan Sanomissa...
24.08.
Tampere Saintsistä lähtee neljä pelaajaa allstars-otteluun. Joka vuotinen East-West Bowl pidetään tänä vuonna Jyväskylässä. Saintsistä tapahtumaan valittiin:
LB Juha Riippi #52
OG Aarno Kauppi #78
HB Davin Peña #5
WR Andy Bezaire #81
Ottelu pelataan Hipposhallissa lauantaina 06.09.2003 alkaen kello 17.00.
23.08.
Saints päätti kautensa upeaan vierasvoittoon Kouvola Indiansista. Välillä kiivashenkinenkin kamppailu päättyi numeroin 14-20. Tamperelaiset halusivat selkeästi voittoa enemmän. Voitto oli unelmaloppu pitkälle kaudelle, vaikka Saints ei välttämättä nousekaan sarjaporrasta ylemmäksi - asia varmistuu myöhemmin liiton syyskokouksessa. Joukkue voitti kuusi, ja hävisi neljä kertaa. Edellisestä voitokkaasta kaudesta on jo kolme vuotta.
Lue lisää...
09.08.
Saints hävisi Piikkiö Oakmenille tiukan väännön jälkeen yhdellä pisteellä numeroin 16 - 17. Historiallinen tappio tuli kovan taistelun jälkeen. Molemmat joukkueet halusivat tärkeitä pisteitä.
Lue lisää...
26.07.
Saints kellisti maali-iloittelussa Padasjoki Predatorsin. Ottelussa nähtiin hienoja yksilösuorituksia, ja jopa viisi pelaajaa onnistuivat maalin teossa.
Lue lisää...
20.07.
Saints hävisi kuumassa säässä pelatun ottelun Lohja Lionsille 24 - 0. Tällä kertaa tamperelaisten pelit eivät tahtoneet sujua. Sekä hyökkäys että puolustus pelasivat vaisusti. Lue otteluraportti...
12.07.
Saints voitti helpossa pelissä vajaalukuisen Päijänne Piratesin numeroin 32 - 0. Lue lisää...
06.07.
Saints otti kauden upeimman voittonsa kotikentällään. Imatra Flashin nuori joukkue väsytettiin erittäin kuumalla säällä kolmannella neljänneksellä. Saints voitti koko joukkuemateriaalinsa voimalla, vaikka ottelussa nähtiinkin useita erinomaisia yksilösuorituksia. Sekä puolustus että hyökkäys pelasivat unelmaottelun. Lue lisää...
15.06.
Saints naiset aloittivat uransa. Lue lisää...
14.06.
Varkauden Steelers otti uskomattoman voiton Saintsistä. Peli päättyi 6 - 59 Steelersin selvään voittoon. Ottelu oli sinänsä harvinainen, että Varkaus rökitti Saintsin vain 13 pelaajalla.. Lue lisää...
09.06.
Saints sai toisen voiton peräjälkeen kun vieraspeli Sipoota vastaan pelattiin tutulla Pyynikin kentällä. Puolustus pelasi rangaistuksistaan huolimatta puhtaasti. Hyökkäys eteni tasapainoisesti sekä heitto- että juoksupeleillä. Peli päättyi lopulta numeroihin 41 - 0. Lue lisää...
06.06.
Tämän päivän Aamulehdessä löytyy artikkeli Tampere Saintsistä. Sen voi käydä lukemassa myös Aamulehden nettiversiosta. Siihen tarvitset tunnuksen/rekisteröitymisen. Ohjeet löytyvät www.aamulehti.fi, varsinaisen artikkelin voit lukea täältä...
01.06.
Saints piti maalialueensa puhtaana voittaen Lahti Jetsin 45 - 0. Ottelu oli numeroistaan huolimatta suhteellisen tasaväkistä. Saints hemmotteli yleisöä usealla hienolla heittopelillä. Lue lisää...
26.05.
Saints koki tyrmäystappion viime lauantaina, kun Rauma Sea City Storm palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen pelikentille. Tamperelaiset taistelivat kuitenkin loppuun asti, ja onnistuivat tekemään viimeisellä minuutilla yhden touchdownin. Ottelu päättyi raumalaisten selkeään 64 - 6 voittoon. Lue lisää...
Seuraavaksi Tampere kohtaa helatorstaina kotiottelussa Lahti Jetsin.
19.05.
Saints sai harjoitusottelussa vastaansa kokeneen Seinäjoen Crocodilesin. Lue lisää...
13.05.2003
Edustusjoukkue saa ainutlaatuisen tilaisuuden valmistautua reilun viikon päästä alkavaan kauteen, sillä vuoden 2001 Vaahteraliigan mestarijoukkue Seinäjoen Crocodiles saapuu Tampereelle harjoitusotteluun. Varsinkin Saintsille kyseinen päivä tulee olemaan tärkeä. Crocodiles tuo paikalle kokeneen joukkueen ja valmennuksen. Tilaisuus alkaa harjoituksilla ja päättyy scrimmage-peliin, jossa molempien joukkueiden hyökkäykset ja puolustukset saavat harjoitella omia kuvioitaan. Crocoissa pelaa tällä kaudella Saintsissäkin vaikuttanut laitahyökkääjä Niko Mäkinen.
Kaikki ovat tervetulleita katsomaan harjoituksia ja itse ottelua, jotka
alkavat sunnuntaina 18.05. kello 16.00.
05.05.2003
Edustusjoukkue on aloittanut säännölliset ulkotreenit. Joukkue harjoittelee toukokuun loppuun asti tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin Pyynikin kentällä kello 19.30-21.30.
Saints on käynyt alustavia neuvotteluja ns. scrimmage-ottelun järjestämisestä Vaahteraliigajoukkue Seinäjoen Crocodilesia vastaan. Asioiden loksahtaessa paikoilleen, ottelu käytäisiin hyvässä hengessä sunnuntaina 18.05. kello 16.00 lähtien.
16.04.2003
Saints on saanut yhden kotiottelun lisää. Sipoo Bulldogs vs. Saints-ottelu käydään Pyynikin Urheilukentällä 07.06. alkaen kello 16.00.
01.04.2003
Olemme lisänneet historia-osioon vanhoja pelaajalistoja ja ottelutuloksia.
Saintsin edustusjoukkueen ensimmäiset ulkotreenit pidetään tulevana torstaina.
24.03.2003
Tervetuloa! Uudet sivustomme ovat vihdoinkin avattu. Niinkuin kotisivut yleensä, niin tässäkin tapauksessa nämä ovat vielä keskeneräiset. Päivityksiä kuitenkin on luvassa mahdollisimman usein, ja vaihdamme myös kotisivumme toiseen serveriin. Tulehan siis käymään pian uudestaan!
Pelipäivät eivät ole vielä varmistuneet, mutta päivitämme nekin ajan myötä.
Kiitos jo etukäteen.
Toivottavasti viihdyt!